Palautumisen PRO blogi

MIKSI?

Sunnuntai 13.1.2019 klo 20:38


Miksi.jpeg

Tänään koin mielessäni mielenkiintoisia liikahduksia. Jostain syystä, tämä linkissä oleva teksti, sai minut jälleen kerran ihmettelemään ihmisen toimintaa.   Artikkeli kertoo ”Aikaansaamisen arvostuksen vääristymisestä”, luehan tästä psykologin kertomaa viisautta. Palataan sitten tähän tekstiin takaisin.

TIEDON APUVÄLINEET


Meillä on tukena tiedettä, tutkimusta ja erilaisia palautumisen ja kuormituksen tasapainoa ja hyvinvointia mittaavia menetelmiä joka lähtöön. On palauttavaa tuolia ja patjaa, alan kirjallisuudesta puhumattakaan. Silti, edelleen lehdissä on luettavissa lukemattomat julkisuuden henkilöiden tarinat siitä, kuinka ollaan poltettu elämän kynttilää molemmista päistä. Työssäkäyvien monet tarinat siitä, kuinka on  uuvuttu  työkuorman alle ja sairastuttu stressin aiheuttamiin sairauksiin. Lievästä päästä mainittuna unettomuus  ja kiertävät kiputilat. Jokin ei nyt täsmää ja kohtaa.

Vieläkään terveys ei mene tekemisen edelle. Tekemisen ja suorittamisen mallista pidetään kiinni, vaikka ”henki”menisi.  Tätä sitten aikuinen opettaa, jos sattuu olemaan perheellinen, lapsilleen malliksi. Edellisillä sukupolvilla  oli sodan jälkeinen puurtamisen ja rakentamisen malli, mutta meillä kaiken hyvinvoinnin keskellä, on menossa sota omaa terveyttämme vastaan. Kaikki mahdollisuudet hyvinvointiin on edessä tarjottimella, mutta siihen tarttuminen on vaikeata. Miksi?



KOHTAA ITSESI 

Itsen kohtaaminen ja kuuleminen tarvitsevana, on aika kaukana toiminnassamme edelleen. Oma riittämättömyyden tunne aikaansaa häpeäesteen, joka laittaa ehkä sinutkin puurtamaan. Sieltä pompahtelevat esiin myös tunnistamaton tai tunnistettu syyllisyys, huonommuus, katkeruus, viha, ahneus tai kateus. Omien rajojen tunnistamattomuus ja rajojen pitämisen vaikeus altistaa kynnysmattoilmiölle. Kävele vain ylitseni, olen hyvä ihminen, kunhan muilla on hyvin, kaikki on hyvin. Tai sitten teet voimasi tunnossa työt, koska olet aina niin oppinut tekemään.  
Ihminen kokonaisuutena on supistunut, solmussa kehon ja mielensä kanssa. Paljonko tässä auttaa mittaustulos, joka sanoo, että pidä lepopäivä tai kaksi. Tai patja, joka tuudittaa hetkellisesti onnen tilaan. Saati sitten magnesium, melatoniini, tai hiilihydraattipitoinen iltapala, tai  tryptofaania sisältävät ruoat. Kadonnutta unen palauttavaa vaikutusta ollaan tällöin jo etsimässä. Nämä on usein mainittuna hyvän unen vinkkilistalla. Hälykellojen soitto on käynnistynyt.

MITÄ MINÄ TEEN?

On turha kuvitellakkkaan, että vinkkilistat auttaisivat. Ensinnäkin tarvitset, yksilöllisesti, omasta tilastasi riippuen, aikaa viikkoja tai useita kuukausia vanhan mallin ymmärtämiseksi, tiedostamisesta ja purkamiseksi. Aikaa sitten uuden oppimiseen ja ennen kaikkea aikaa kehollisten reaktioiden  ja mielen alueen tunnistamiseen. Nykytiedon mukaan kehollinen lähestymiskulma on laveampi, kuin pelkkä mielen alueen työstäminen. Nykyhetken malli, minulle kaikki heti valmiina, mielellään hyvin pureskeltuna ja  pillerimuodossa ei vain toimi. Molemmat on huomioitava keho ja mieli.
Toivon, että tänne puurtamisen luvattuun maahan löytyy se palautumisen keidas, jokaisen tarpeisiin.
Aloita Tampereella vaikka tästä:
Suostuhan itsesi kohtaamiseen, jookos? 



Avainsanat: palautuminen, mieli, keho, stressi


Kommentit

14.1.2019 8:22  Virve Lindroos

Tästä niin löydän itseni. Olen onneksi kyennyt löytämään vastauksia suorittamisen paineeseen. Tiedostan, mistä ainakin osa sen toteuttamisesta kumpuaa.
Irtipäästäminen ei ole todellakaan helppoa, mutta hetki kerrallaan jo työn ulkopuolella saan sitä toteutetuksi.
Hyvä kirjoitus, joka kannustaa lempeästi ottamaan itsensä huomioon hektisyyden keskellä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini