Palautumisen PRO blogi

Vanha radio

Maanantai 28.1.2019 klo 19:32


Radio37-4301-81E7-E566FCBA75E3.jpeg

Istuin aamukahvilla ennen töihin menoa läheisessä kahvilassa. Katseeni hakeutui kuvan radioon ja muistot tulvivat mieleen. Mitä ihmettä vanha radio voikaan viestittää?

Aloitan hieman kauempaa, että ymmärrät sen, miten meidän ihmisten reaktiot tässä hetkessä käynnistyvät. Tunnistin radion nähdessäni tunteita ja kehoni reaktion. Eikä ihan niitä loistokkaimpia ja onnellisimpia. Tämäkin liittyy vuorovaikutukseen. 

Eilinen elämäni

Olin alle kouluikäinen pieni tyttö. Asuin maalla, hieman sivussa kaikesta. Naapuriyhteisöt olivat kuitenkin olemassa omanlaisenaan. Lähinaapuri sairasti skitsofreniaa, joka oli ilmeisesti vailla hoitoa. Näin jälkiviisaudella pohdittuna. Sieltä suunnalta tuli aika uhkaavaa käyttäytymistä ja syyttelyä lapsia kohtaan. Olimme vihollisia. Emme lapsia.
Toinen lähinaapuri oli monimuotoisempaa porukkaa. Siellä asui monta sukupolvea. Oli itseni ikäisiä lapsia, vanhemmat, isovanhempi ja täti-ihmisiä. Tässä naapurissa sain harvakseltaan vierailla. Ei silloin vierailevat lapset olleet kovin haluttuja henkilöitä, joten tässäkin ympäristössä marjapensaassa viihtyvät lapset oli syytä ajaa matkoihinsa. Viinimarjat kun kuuluivat mehupulloihin. Säännöllisesti sain  häädön. Me lapset nimesimme häätäjän ”Vanhaksi radioksi”, koska ääni oli kamala. ” Vanha radio” ajoi minua takaa ja lausui uhkauksia tällaiselle ”mustalaisen” lapselle. Olin siis vain tummahiuksinen ja perheen lapset pellavapäitä, olin siis vääränlainen.

Oma toiminta

Muistan elävästi kuinka toimin. Olen aina ollut hieman hullunrohkea ja silloin tapahtui se, että ”Vanhaa radiota” ärsyttämällä sain aikaan takaa-ajon. Olin nopea ja odotin tiettyyn pisteeseen ja pinkaisin pakoon. Jo silloin tiedostin, että tämä tuotti itselle mielihyvän tunteen. Pahaa en ollut tekemässä, mutta läsnäoloni oli liikaa.  Olin vääränlainen ja pelkkä olemassaoloni ärsytti.. 
Nämä tapahtuneet asiat ovat varmasti syitä, jonka vuoksi en nykyisinkään notkahtele uhkan ääressä. Vuorovaikutus opettaa. Tiedän pystyväni, selviäväni ja osaavani.

Toiminnan seuraukset

”Vanha radio” sai minussa aikaan tunteita. Jännityksen, paon tuoman mielihyvän, voitontunteen, mutta myös ihmettelyn miksi aikuinen ihminen toimi tuolla tavalla. Mikä saa rähjäämään pikkutytölle, uhkailemaan ja juoksemaan perään? Nykynäkökulmasta katsoen toki ymmärrän, silloin en.  
Katsellessani vanhan radion rähjääntynyttä ulkonäköä nämä kaikki palautuivat mieleeni. Persoonasta riippuen tällaiset tapaukset haavoittavat. Siskolle kävi näin, pelko otti vallan.
Tunnistan tässä tapauksessa oman toimintamallini, aina hermosoluissani saakka. En lamaantunut, en pelännyt, vaan harkitsin ja toimin sitten harkinnan pohjalta mikä oli elämän säilymisen kannalta järkevintä.
Montako muistoa sinä huomaat nykyarjessasi?

Avainsanat: tunteet, muisto , autonominen hermosto, vuorovaikutus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini