Unettomuus ja parantava uni

Sunnuntai 31.3.2019 - Ulla Ollikkala


Mielen_vapaus


Uni

Uni on ihmisen tärkeintä ja parasta aikaa. Nukut elämästäsi kymmeniä vuosia. Oletko koskaan laskenut unesi määrää eli unen ka. 8 h yössä kerrottuna 365 päivällä? Sitten tämänhetkinen eliniäksi. Saat summaksi aikamoisen tuntimäärän. Tämän vuoksi uni on niin tärkeää. Uni on elämäsi, ymmärryksesi  ja kehityksesi ehto. 

Uni ja valve

Uni-valverytmin määrittää oma sisäinen kellosi ( sirkadiaanirytmi)  ja valveilla oltu aika. Siis silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Silloin, kun jokin häiriötekijä muuttaa tätä järjestelmääsi, alat tunnistamaan sen, että olet nukkumisen kanssa pulassa.
Unipaine kasvaa, kun valvot. Valvomisesi saa aikaan hyvinkin pikaisesti ongelmia, jopa yhden nukkumattoman yön jälkeen, tarkkaavaisuudessa, tunneherkkyydessä, muistissa ja kokonaisvaltaisessa jaksamisessa. Luontaisesti koetat korjata tätä  jossain vaiheessa nukkumalla normaalia enemmän. Tilanteen ratkettua unesi palautuu. Jaksat taas, voimasi palautuvat, aktiivisuus on päiväaikana riittävää. 

Unihäiriönä esimerkiksi kipustressi


Sitten seuraa jokin asia, joka vie unesi. Olkoon tässä kirjoituksessa kipu ja siitä johtuva kehon stressitila. Aivan varmasti jokaista meitä jossain vaiheessa koskettava, unet vievä asia. Kipu saa aikaan elimistössä hermoston tasolla sympaattisen hermoston ( taistelu-pako) aktiivisuuden kohoamisen. Hermoston tasolla on vaikea päästä rauhoittuneeseen hermoston (lepo ja palautuminen) tilaan kivun kalvessa. Kivun sijainti ei ole merkittävää, kaikki kipu nostaa hermoston aktiivisuuden  tilaa. Jännitystila lihaksistossa kohoaa ja keho asettuu valmius- ja puolustustilaan. Kipukokemuksessa myös mieli reagoi. Kovassa  kiputilassa  täytyy olla aikamoinen mieliguru saadakseen kivun poistumaan ajattelemalla. Hengittämällä ehkä paremmin, mutta sekin jää helposti pinnalliseksi suoritukseksi. Onneksemme pitkittyneeseen kipuun ollaan paneuduttu nykyään eri keinoilla.

Lue vaikka täältä lisää: 

Pitkittynyt kipu ja uni


Palataan kuitenkin unen tapahtumiin kivun jatkuessa. Kivun pitkittyessä sen vaikutus uneen eli siihen unen syvyyteen ja rakenteseen muuttuu. Nukut pinnallisesti. Palauttava ja eheyttävä syvän unen unijakso jää liian vähäiseksi, samoin kevyen unen vaiheiden vaikutukset.  Elimistö yrittää tätä ahkerasti koko ajan korjata, mutta hiljalleen se häviää ja uni muuttuu pinnalliseksi tilan jatkuessa. Palautuminen heikentyy entisestään.  Aivan sama kummasta päästä unta vähennät, alkuyön NREM( syvä uni) tai aamuyön REM( kevyemmän uneen vaihe) häviät joka tapauksessa. Kognitiiviset toimintasi, päättely- ja ajattelukykysi heikkenevät. Tapaturma-alttiutesi kasvaa.
Pitkittynyt kipu saa aikaan unenpuuteen. Unenpuutteessa sydän lyö nopeammin, veren virtaus nopeutuu suonistossa, seurauksena verenpaineen nousu. Kortisolihormonin eritys lisääntyy, jonka kasvun laukaisee sympaattinen hermosto. Unenpuute sulkee kasvuhormonin erityisen. Kasvuhormonin tehtävä on korjata verisuonten endoteeliä eli sisäkalvoa. Silloin kun suojaa ei enää tapahdu, sisäkalvo hiljalleen rapistuu. Pitkään jatkuessaan tämän seurauksena on verisuonten ahtautuminen. 
On siis löydettävä keinoja palauttaa unitilaa. Löydettävä itselleen sitä parantavaa unta. Opeteltava säätelemään sympaattisen hermoston aktiivisuutta päiväaikaan, jolloin omat aktiiviset keinot ovat käytettävissäsi. Tee siis kaikkea sitä, mikä vie sinut edes hetkeksi pois kipuun keskittymisestä. Päiväaikainen toimintasi vaikuttaa yöuneesi. Palautumisen hetket ovat kaiken keskiössä.

Parantava uni

Unen palautuessa etenkin syvän unen ( NREM) aikaan aivot lähettävät rauhoittelevaa ja tyynnyttelvää viestiä kehollesi. Kehosi taistele- pakene järjestelmää suostutellaan  rauhoittumaan. Rauhoittuneessa tilassa myös kiputilasi on vaimeampi.  Tapahtuu myös monta muuta hyvää asiaa eduksesi. Parantavan unen aikana myös ruokailuun liittyvä leptiinihormoni - olen täynnä viesti - toimii tasapainoisesti ja greliinitaso - tämä riittää viesti - on kuultavissa. Aivojen alueelta alemmas siirtyessä tapahtuu  seuraavia asioita. Hermoston rauhoittuessa ja sympaattisen hermoston vaimentuessa suoliston hyvien bakteerien toiminta on runsasta ja aktiivista. Suoliston toiminta ja siten ravintoaineiden imeytyminen on tehokasta.  Immuunijärjestelmäsi eli puolustusjärjestelmäsi toimivuus tarvitsee unta. Sympaattisen hermoston ollessa aktiivinen se kuormittaa nimenomaan immuunijärjestelmää liiallisesti. Parantavalla unella on vieläkin syvempiä vaikutuksia aina DNA ja tumatasolla saakka. Unella huolehdit myös näistä. 

Hyvää yötä, nuku hyvin, kauniita unia ja oman kullan kuvia!

Avainsanat: uni, palautuminen, hermosto, kipu,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini