Minne sormeni osoittaa?

Sunnuntai 28.7.2019 klo 12:02

CFC6255A-75AD-43FB-A16C-4689E001C0D3.png




Olen mukana toiminnassa, jossa kohtaan paljon ihmisiä. Monista eri ammatillisista lähtökohdista, monen ikäisiä ja suurin osa aivan vieraita. Olen mukana ihan vapaaehtoisesti. Kuuntelen hyvin tarkalla korvalla ihmisiä, heidän tarpeitaan, toiveitaan ja kuulostelen sitä, miten kunkin on toistensa kanssa. Miten ihminen on yksin ja miten yhdessä toisten kanssa. Siinäkin on eroja. Jos on yksin vastaamassa tai on vastaamassa asioista ryhmän tukemana. 

Teemme yhdessä asioita, korostan kohtaa, aivan vapaaehtoisesti. Olen matkani varrella jo useamman kerran törmäillyt tähän ilmiöön, ”Minä en tee mitään, mutta odotan, että minä saan asioita. Oletuksena on, että nämä ikäänkuin kuuluisi itselle automaationa.”
Mietin mikä saa ihmisen asettumaan toisten yläpuoliseksi? Näin sivusta kuulostellen, jopa toisten palveltavaksi? Ottamaan itselle, tekemättä sen eteen itse mitään. Uhraamatta itse yhtään mitään toisten hyväksi. Tässä kohtaan mielestäni itsekeskeisen ja itserakkaan ihmisen. 

Opettelen tietoisesti havainnointia näissä tilanteissa. Minulla on pitkä kärsivällisyyspinna. Jaksan kuunnella sanottuja ja sanomattoman viestejä sujuvasti, itse aktvoitumatta. Koska se, että et aktivoidu, kohdistaa ihmisen oman tuskan ihmisen itsen koettavaksi. Silloin ihminen joutuu kieriskelemään omassa itsensä turhautumisessa. Eihän se toisen itseensä turhautuminen kuulu minulle. 

Tunsin aikonaan hyvin psykopaattisen ihmisen. Hänellä  oli tarve loukata toista niin kauan, että  aktivaatio tapahtui. Jos hän ei saanut sitä aikaan, seurauksena oli raivokohtaus.
Hieman samankaltaiseen tilanteeseen törmäsin ihan hiljattain. Kiihtyvä raivo omista oletuksista, toisten asettamista palvelijoiksi, sen toteutumatta jääminen ja oman oletetun toiveen toteutumattomuus. Tunnistin samaa ilmiötä, hieman lievempänä toki. Tämä saikin ajattelemaan sitä, että me kaikki olemme tässä hieman samankaltaisia.

Turhautunut oma olo on jollain tavalla saatava toisten syyksi. Oma paha mieli on saatava itsestä pois osoittamalla se toiselle. Toisen sitä hyväksymättä, se kiertyy takaisin itselle. Itkettää, suututtaa, raivostuttaa. Keho ja mieli ovat jännittyneitä ja kireitä. Näissä kohdissa mietin aikuisuutta. Mitä itse on valmis tekemään, mikä ihmeen osa se meissä  vaatii muutosta toisessa, kun itsellä on paha mieli.

Kysymys on usein hyvin pienistä tapahtumista. Kysymys saattaa olla juhlissa ilman kahvia jäämisestä, kahvin loputtua. Kysymys saattaa olla omasta väärinymmärryksestä. Kysymys saattaa olla mistä tahansa, mutta niin kauan kun se on syytellysti toisen syy, sen pitää kiertyä ihmiselle itselleen. Kasvamiseen omassa tuskassa. 
Koska lujempaa huutaa se, joka ei itse halua tehdä asiansa eteen mitään!

Miten ihmeessä tämä liittyy palautumiseen? Aiemmin jo mainitsin kovilla käy keho ja mieli, hyvinkin jännittyneenä ja hermoston tasolla aktiivisena näissä tilanteissa. Palautuminen tarkoittaa tässä sitä omaa valmiutta muutokseen. Itsen tutkimiseen ja sen  vanhan  jutun toteamiseen: kun yksi sormi osoittaa toista, niin neljä osoittaa itseen.”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muutos, palautuminen,

Hyvinvointi

Keskiviikko 24.7.2019 klo 8:38

palautumispiirakka.png


Olen edelleen lomalla, kesälomalla, omalla lomalla, pitkällä lomalla. Yhtäkaikki palaudun mukavasti puutarhan, kukkien ja mukavan tekemisen sisällä. Valmistaudun myös syksyn luentoihin ja koulutuksiin. Meillä on ammattiliitto Tehy: n ja PalautumiskouluPRO: n yhteinen luentokiertue ”Palautuminen ja kestävä hyvinvointi” ympäri Suomen. Mukana jo 12 paikkakuntaa. Haluamme viedä palautumisen ajatusta sinne mistä se kotiutuu perheisiin.

Kerään lomalla voimia, samalla kun kerään marjoja, kerään energiaa jokaisesta vatusta, tomaatista, salaatista  ja viinimarjasta. Niistä itse kasvatetuista. Paistattelen auringossa. Huolehdin siitä omasta kestävästä hyvinvoinnistani parhaillaan. Siihen kuuluu tietysti Uni, Luonto, Ravinto, Aktiivinen palautuminen, Rentoutuminen ja Mieli. Aivan, Palautumispiirakkamme on Kestävää hyvinvointia. 


Muutama sana  kehosta ja mielestä



Kehoni on mielestäni se, joka kannattaa mieltäni.  Onnekseni oma kehoni on jaksanut ja mieleni on ehyt, vaikka kokemukset sitä ovat koetelleetkin. Vuosieni  edetessä syntymästä, lapsuuteen, nuoruuteen  ja aikuisuuteen olen kokenut asioita. Näihin kokemuksiin kehoni reagoi ja sitä voi kutsua vaikka olojen vaihteluksi. Se, mikä minussa tapahtuu, on  se, että tasapainoinen oloni kokee häiriöitä. Viritykset ovat kehossani, joko yli-tai alivireyttä, vetäytymistä tai liittymistä muihin. Sitten on välitila, ( Porgesin sietoikkuna) jossa  olen rauhassa ja koen syvää turvallisuutta, tapahtui ympärillä mitä tahansa.


Ei riitä, että puhun ja työstän sanoilla itseäni kohti mielenrauhaa, koska tarvitsen myös kehon rauhaa. Saavuttaakseni tasapainon kehooni  ja siten mieleeni rauhan, kehoni tarvitsee ymmärrystäni. Se tarvitsee rauhallista purkua, jossa tiedän, mitä olen toteuttamassa itsesi kanssa. Tekeminen tarkoittaa itsen, liikkeen ja hengityksen suorittamatonta mallia. Silloin minulla on mahdollisuus siihen liikkeeseen, joka lähtee sisäsistä purkavaista impulseistani.  Hengitykseni kokee vapaan virtauksen, olemukseni rentoutuu eli laajenee ja kevenee. Mieleni kokee oivalluksia, muistoja ja tunteita. Elämäni, kehoni ja mieleni järjestäytyvät. Tietoisuuteen nousee juuri ne asiat, joita tarvitsen.



Itsemyötätuntoa tarvitaan



Väitän, että itsemyötätuntoisen mielen edellytys on juurikin tuo rauhallinen hermoston tila. Sellainen tila, jossa en ole valmistunut puolustautumaan, hyökkäämään tai ole edes varautunut. Rauhallisesta ja tasapainoisesta kehon tilasta on mahdollisempaa rakentaa myötätuntoisen mielen ajattelua. Silloin aivojen eri kehitysvaiheen osat voivat olla levollisessa tilassa. Aivan, nämä aivojen eri osat ovat hieman huonosti synkronoituneet toisiinsa ja väärinymmärryksiä tulee helposti. Esihistoriani kolkuttelee nykypäivässä. Sen seurauksena tapahtuu helposti niin hyökkäys ja puolustautuminen. Myös muut reaktiot ovat mahdollisia. 


Luettuani Myötätuntoinen mieli kirjaa, voin liitttää tähän oikein hyvin siitä kohdan, joka tukee omaa ajatteluani.  ”Myötätuntoinen mieli rakentuu sen hyväksymisestä, että on rakentunut geenien ja ympäristön vaikutuksesta siihen tilaan jota elää. Ajatuksiin, tunteisiin ja haluihin voi kuitenkin vaikuttaa oivaltavan ja rauhallisen mielen avulla.” 
Hyvää kehollista oloa ja myötätuntoista mieltä sinullekin. Ehkä tapaamme Tehyn koulutuksissa tai Palautumisohjaajakoulutuksessa ja voimme jatkaa palautumisen ja hyvinvoinnin lähettiläinä molemmat.


Laituri35DB4853-3EFE-4A83-895B-434B3BF80324.jpeg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palautuminen, hermosto, hyvinvointi

Mallioppiminen

Tiistai 23.7.2019 klo 21:54

8135AB40-55FA-437F-B71D-68B21894093B.jpeg




Olen ollut ajatusten kanssa pitkällä lomalla. Palautumassa työstä ja tekemisestä. Ihana huomata, että aiheita blogiin ei ole juurikaan tupsahdellut aiemmin. Muutama päivä sitten sain kuitenkin signaalin, johon en voi olla puuttumatta. 


Makoilin ulkona puutarhatuolissa, aurinko paistoi, lintuja lenteli taivaalla. Kuuntelin ympäristöä. Siirtolapuutarha-aluettamme  kiertää aita. Kohdallamme on aidan edessä syreeniaitaa. Sen takana on pyörätie. Tänne pihaamme ei siis kesäisin näe, mutta kuuluu. Pyörätiellä ajoivat isä ja lapsi. Lapsi kysyy: Isä, mitä tuolla nuo pikkutalot ovat?
Isä vastaa, se on siirtolapuutarha. Inhoan niitä! Hiljaisuus. Ja pyörät jatkoivat matkaa. Lapsi ei enää kysellyt.


Pohdin kuulemaani. Jäin kiinni tähän isän vastaukseen. Vahva ilmaisu, inhoan niitä. Siis pieniä taloja, puutarhoja, luontoa, niinkö?
Pohdin ja ajattelin meitä ihmisiä tässä kohdassa yhteisönä. Voisin liittää tähän kuulemaani isän ja lapsen keskusteluun, ajatuksen jäämisestä jonkin ( yhteisön) ulkopuolelle, johon itsellä ei ole mahdollisuutta olla osallisena. Oliko isän puheesta huokunut inho, jopa oma vanha kokemus, jopa trauma? Jostain samankaltaisesta ”aidan ” toiselle puolelle jäämisen tuskasta.
 

Näistä tämänkaltaisissa tapahtumista muodostuu meille ihmisille malleja ja myös traumoja, niitä pieniä,  jotka ajan saatossa toistuessaan sairastuttavat kehon ja mielen. ( lue hermosto) Ei niiden tarvitse olla valtavia koettelemuksia. Meillä kaikilla on näitä tilanteita ollut ja tulee edelleen olemaan. Näissä kohdissa kysytään sitä elämisen uskoa ja vahvuutta, joka ihmiselle on rakentunut vuorovaikutuksen (perusturvan) kautta. Sitäkään ei kaikille ole suotu ja se näkyy pahoinvointina  myöhemmässä elämässä. 

Tässä mallioppimisen mahdollisuuden kohteena oli pieni lapsi. Lapsi sai vahvan viestin vanhemmalta ihmiseltä, miten siihen hänen keho ja mieli vastaa,  aika näyttää sen hänelle. Toivon tälle pienelle lapsille paljon lähimatkailua polkupyörällä puutarhoihin ja  luontoon hyvässä ja rennossa hengessä, nyt pienenä ja myös vanhempana.



Kommentoi kirjoitusta.

Oivallatko sinä?

Torstai 11.7.2019

Hermosto



Olemme työskennelleet palautumisen parissa yli kymmenen vuotta. Teemme mielellämme työtä juuri tähän palautumisen ymmärtämisen suuntaan.  Haluamme kääntää puheen ennakoivaan terveydenhoitoon,  ymmärryksen ja oivaltamisen kautta.
Olen antanut itseni ymmärtää omien opiskelujen ja itseäni viisaampien ihmisten opissa sen, kuinka stressi sanaa käytetään heppoisin perustein. Kuulen itse kertomuksia siitä kuinka ihmistä stressaa työ, ihmissuhteet, ajanpuute, ulkonäkö, ilmasto, yksinäisyys, sosiaalisuus, melu jne. Mikään ulkopuolinen asia ei kuitenkaan ole se tekijä, joka saa tämän stressitilan aikaan, jota tästä eteenpäin kutsun hermoston reagoinniksi omien ajatusten, tunteiden ja toiminnan reaktioon. Ne kaikki ovat ihmisen omia valintoja aktivoitua, elämän tapahtumien edessä.
Hermoston reakointi saattaa olla ylisukupolvista. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat luoneet mallin, joka saattaa aktivoitua tänäpäivänä itsessä. Tai hermoston reaktio voi olla vakavan trauman seurausta tai reakointi voi olla monen pienen asian seurausta. Tätä näkökulmaa vasten saatamme ymmärtää omaa reaktiota hieman eri tavalla, syvällisemmin. 

Esimerkki hermoston reaktiosta vuorovaikutuksessa

Otan esimerkiksi hieman ääri-ilmiön eli narsistisen ihmissuhteen. Tämä valinta siitä syystä, että tällaisessa vuorovaikutuksessa toimintamme hämmentyy ja hermostomme reagoi vahvasti.  Tällainen narsistinen ihminen voi olla kohdattavissa työpaikan ihmisissä, harrastuksessa, perheessä tai parisuhteessa. Vuorovaikutus on silloin vääristynyttä. Tämä vuorovaikutus vaikuttaa hermoston toimintaan ja aktivoi sen puolustautumaan, lamaantumaan, pakokauhun valtaan tai taistelutilaan. ( sympaattisen hermoston reaktio, vagushermon reaktio) 
Hyvin varhaisessa vaiheessa elämää eli lapsuudessa eletty ja koettu narsistinen vuorovaikutus räjähtää aktiiviseksi tässä päivässä. Ihminen ei näissä tilanteissa välttämättä ymmärrä kuin hermoston aktiivisuuden aiheuttaman ahdistuksen, tuskan ja paineen, joka aktivoituu. Ilman juurisyytä ja sen tulemista tietoiseksi tämä ahdistus ei välttämättä väisty, vaan hermosto kuormittuu ja ihminen uupuu. Tai taistelee ja uupuu. Tai pakenee ja uupuu. Kevyet harjoitukset eivät tätä mallia pura,  vaan syvempi oivallus omasta elämän historian tilasta.
Hieman lievempi hermoston reakoinnin tila on aikuisuudessa koettu narsistisen henkilön  kohtaaminen. Varhaista juurisyytä ei silloin ole ja ihminen aktivoituu hämmentyneenä hermoston tasolla. Se tapahtuu aina yksilöllisen mallin mukaisesti. Lamaantuminen, taistelu, sovittelu tai  pakokauhu ovat läsnä. Jälleen tarvitaan oivallus siitä mitä tapahtuu, että hermosto rauhoittuu. 

Miksi oivallus tarvitaan? 

Menetelmät, harjoitukset ja mantrat ovat ulkoa tulevia tapahtumia rauhoittaa kehon toimintaa. Aivan loistavia ja hyviä asioita. Hermoston rauhoittaminen on kuitenkin sisäsyntyistä, tietoisuudesta ja oivaltamisesta lähtevää. Oman reaktiomallin ymmärtäminen on yksilöllinen tapahtuma. Sen ymmärtäminen, kuinka oma ahdistus, joka on tyypillinen hermoston reaktio, on itse muutettavissa, kunhan ymmärtäää miksi näin tapahtuu.

Oivalluksen merkitys

Puhuin juuri aiheesta kollegani kanssa. Jotenkin se toive, näiden hermoston aktivoituvien mallien ymmärtämisessä, olisi hyvin suotavaa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa se oivallus tapahtuisi, sitä mielekkäämpää elämää ihminen itsensä kanssa eläisi. Itse kutsuisin sitä palautumiseksi tasapainon lempeästi vaihtelevaan tilaan.
Tämän vuoksi Nina kanssa toivomme, että voimme ohjata ihmisiä oman itsen ja oivaltamisen pariin. Tunnistamaan omia syviä tarpeita, huomioimaan kehon reaktioita ja  merkkejä siitä, että itsen kanssa olis hyvä käydä vuorovaikutuksellisista keskustelua. Ehkä tämän tekstin myötä oivallat, miksi ajatuksemme palautumisesta on syntynyt ja miksi sitä kohtaan suuntaamme. Näemme nuo hermoston oireet tämän näkökulman kautta. 
Ehkä nyt huomaat, että se kuormasi aiheuttaja ei olekaan työ, aika, raha, ihmiset tai yksinäisyys, vaan se kuinka elät tätä elämääsi. 
Kysymys kuuluukin mitä suuntaa haluat lähteä itsessäsi ohjailemaan? Palauttavaanko?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuorovaikutus, palautuminen, hermosto,