Toipumisen tie

Tiistai 20.8.2019

BetonikenkaF974264C-AB37-4819-A50F-39556D7664C6.jpeg

Toipumisen tienviittoja:

  • Tunteiden kohtaamisen kautta on mahdollisuus oman itsen löytämiseen, tuskaakin on lupa tuntea. Tuskan alta paljastuvat todelliset tunteet ja sen kokemisen jälkeen löytyy aidon ilonkin kokemus.

  • Itsen vapauttaminen kohtaamaan ja tuntemaan auttaa huomaamaan kaiken tulevan meistä itsestämme, sisältäpäin. Siten voimme vapauttaa itsemme, muuta tietä ei ole. Apu ei tule ulkoa, vaan sisäpuolelta.

  • Pysähtyminen tuo mahdollisuuden saada ihmisen omat sisäiset voimavarat käyttöön.

  • Suostuminen siihen, että meille tapahtuu asioita, ei kysymällä miksi minulle käy näin? suostumalla kohtaamaan oman ymmärtämättömyytemme, kaikkea ei tarvitse ymmärtää.

  • Fyysiset oireet paikallistuvat usein sydämen alueelle, ahdistuksena, tuskana, sydän on väsynyt. Mielen ja kehon tasapaino on häiriintynyt. Toipumisessa nämä molemmat seikat on huomioitava. Tämän tasapainon löytyessä ihmisellä on mahdollisuus kokea aitoa myötätuntoa maailmallisessa mittakaavassa. Suojautumisen tarve maailmalta päättyy ja todellinen rohkeus ja pelottomuus elämässä toteutuvat.

  • Minäkuvan selkiytyessä oma arvokkuus ihmisenä korostuu ja se tapahtuu siten, että emme työnnä pois itsestämme heikkouden tunteita.

  • Kohtaamalla tuskan kohtaamme arvottomuutta ja riittämättömyyttä aiheuttavat tunteet: vihan, pelon, häpeän, ahneuden. Tiedostamalla sen, että nämä ovat vain inhimillisiä puolustuskeinoja tuskaa vastaan.

  • Toipumiseen liittyy myös omat valinnat itsensä hoitamiseen. Valitseeko tueksi myös lääkityksen vai taisteleeko kaikin keinoin sitä vastaan. 

  • Toipumisen tiellä on suostuttava siihen, että elämä on jatkuvaa toipumista. Totuuden etsinnässä ei ole oikeaa ja väärää, eikä ulkopuolista opetusta toimintamalleihin.

  • Toipuessa alkaa vastuunottaminen omasta elämästään ja teoistaan, sekä tunteistaan.

  • Ihmisellä itsellään on itseensä määräysvalta eli oman elämänsä auktoriteetti on ihminen itse.

  • Toipumisessa auttaa toisten, samankaltaisen tilanteen, kokeneiden ihmisten tuki. Näin ihmisellä on mahdollisuus palata hyväksyvään yhteisöön, josta hän on tuntenut olevansa erillään ja erilaisena kuin muut. 

  • Toipuessa ihminen huomaa, vaikka kaikki olisi mennyt – jää jäljelle yksi- minä itse, minun mielen ja kehoni. Elämäni.

  • Toipuminen johtaa tarkkaavaisuuden lisääntymiseen, aktiiviseen läsnäoloon. Oman tarkkaamattomuutensa huomaaminen on tietä toipumiseen. .

  • Toipumisessa auttaa myös luonto. Luonto hyväksyy sellaisenaan, eikä tuomitse, ottaa vain syliinsä ja pitää siinä. Luonto auttaa myös mittasuhteiden hahmottamisessa, mikä oikeasti on suurta, mikä pientä.

  • Sisäisen lapsensa kohtaaminen. Rakastava aikuisuus ja vanhemmuus ovat löydettävissä sisimmästämme, jolloin voimme tarjota lapsellemme sen mitä se vailla: rakkautta, läsnäolo, rajoja, iloa, kuuntelua ja pysähtymistä.

  • PYSYÄKSEMME KURSSISSA ELÄMÄN TIELLÄ TARVITSEMME LUJAA, MUTTA SAMALLA LEMPEÄÄ OHJAUSTA SÄILYÄKSEMME VAHINGOITTA. 

Lähde: Koulutus depressiokoulu, koulutuskirjallisuus kooste.

Kommentoi kirjoitusta.

Tunteet kehossa

Maanantai 12.8.2019

 

Sydan_ja_tunteet9D.jpeg

TUNNEMOLEKYYLIT

Tunteet muodostuvat biokemiallisista molekyyleistä, jotka toimivat siltana kehon ja ajatusten, mielen ja sisimmän välillä. Ne liikkuvat kaikkialla kehon ja sisimmän välillä vaikuttaen kumpaankin. Tunteet huolehtivat tiedonvälityksestä ruumiin eri osien välillä.  Tunnetilamme ja mielialamme syntyvät erilaisten neuropeptidien ja niiden reseptorien vaikutuksesta. Tunnekokemus aktivoi aivoissa ja ruumiissa tietyn hermoradan. Seurauksena tietty käyttäytyminen. Vuonna 1973 löydettiin opiaattireseptorit, sen jälkeen endorfiini. Tiedostettiin, että ihminen itse pystyi tuottamaan kehossaan morfiinin kaltaista ainetta.

Tunteilla on biokemiallinen vastine lyhyissä aminohappoketjuissa, peptideissä, ja niiden resptoreissa, jotka sijaitsevat solujen pinnalla. Peptidejä on kaikkialla kehossa , maha-suolikanvassa enemmän kuin aivoissa. Peptidit vaikuttavat hyvin eri tavalla meihin. esim. oksitosiinin rauhoittava vaikutus. Valtaosa peptidien vaikutuksesta liittyy autonomiseen hermostoon. (säätelee esim. unta, janoa,).

Suurin osa kehon tapahtumista on tätä synnynnäistä automatiikkaa. Joskus jokin voi kuitenkin mennä pieleen -  tunteiden sysäys, epämiellyttävät muistot ja kokemukset suljetaan pois tietoisuudesta.  Ne eivät kuitenkaan katoa mihinkään. 

 

SE SELKÄ, SE IHO, SE SUOLISTO, NE SISÄELIMET

 

Ilmaisemattomia tunteita voi olla kaikkialla kehossa, ihossa, jonkin elimen sisäosilla, selkäytimen vieressä olevissa hermokanglioissa, suolistossa. Kun ihminen pidättää ja tukahduttaa tunteensa, hän tukahduttaa niiden neuropeptidien kulun, jotka ovat tarpeen solutoimintojen ylläpitämisessä.  Luonnollinen reseptorien toiminta estyy ja muutokset syntyvät solutasolla. Ne heijastuvat ajan saatossa elintasolle. Seurauksena saattaa olla sairastuminen.

 

TIEDOSTAMINEN

 

Tunteiden tiedostamiseksi niiden on noustava aivoihin ja muututtava tietoisiksi. Lisäksi niitä  on ilmaistava; kehollisesti,  kirjoittaen, sanallisesti, piirtämällä eli tuotettava näkyviksi ulospäin. On koetettava päästä yhteyteen jännittyneiden, kipeiden kehoalueiden kanssa, että kehon viestit tulisivat tietoisuuteen. Kun sidoksissa oleet tunteet vapautuvat, kehoon vapautuu nopeasti energiaa ja omat voimavarat ovat hyödynnettävissä. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse nousta tietoiseksi ja tiedostetuksi.  Tervehtyminen on mahdollista.

Lue lisää kirjasta: Ehdin, S.  Itsensä parantava ihminen

 

2 kommenttia . Avainsanat: palautuminen, mielenrauha, vuorovaikutus, keho, mieli

Sielunelämää

Sunnuntai 11.8.2019 klo 9:29

33EB997E-86E7-40D6-B55F-9839C734B358.jpeg

Kesätarina vuodelta 2018. Olisiko meillä jotain opittavaa vatuista?

Vattujen sielunelämää

Vattumeditaation ( vattu, vattu, vattu, etana, vattu, vattu.....) innoittamana, lähdin vattupuskissa tutkimaan vattujen sielunelämää. Löysin paljon erilaisia vattuja ja ilmiöitä.

Osa vatuista pitää kiinni todella voimakkaasti ja vasta kun on pakko niin hellittävät. Nämä vatut ovat usein huipulla. Isoja ja värikkäitä. Kovia pinnaltaan. Vasta, kun koko vattu on pehmennyt, se irrottaa otteensa. Se tuntuu kiitolliselta. Viimeinkin voi hellittää. Maultaan tämä vattu on hieman väritön.

Sitten on vattuja, jotka kosketuksesta tipahtavat kämmenelle. Ovat pehmeitä ja jotenkin herkän tuntuisia. Värikkäitä, muotonsa säilyttäviä ja maultaan täyteläisiä. Nämäkin vatut viihtyvät näkyvillä.

Piiloutuvat vatut ovat oma ryhmänsä. Usein ne ovat vankan rajauksen takana. Kun niitä yrittää koskea, ne ikäänkuin vetäytyvät ja piiloutuvat syvemmälle. Silloin, kun niihin saa yhteyden, ne pudottautuvat pehmeästi kämmenelle. Näissä on kalpeutta ja maultaan ne ovat vattuja.

Sitten ovat kutistuneet vatut. Näissä on jäljellä vain kuori. Ne ovat kuin tyhjiin käytettyjä. Ne yrittävät kaikin keinoin olla hengissä. Kun niitä koskee, ne eivät ensin reakoi lainkaan. Hitaasti houkuttelemalla ne irtoavat. Väriltään nämä ovat kirkkaan tumman punaisia, niiltä osilta joka on jäljellä.

Sitten on vauvavatut, ihan kukkia vielä. Ne kurkottautuvat valoa kohti. Voi melkein kuulla niiden nauravan, kun mehiläinen tulee silittämään. Ne, joita mehiläinen on hoitanut kasvavat vauhdilla.

Sitten vatut, jotka ovat pudonneet. Ne ovat tulleet ja tulossa osaksi maata. Ne ovat hyvin rauhallisia omalla paikallaan.

Kaikki vatut ovat osa suurta yhteisöä. Osa vatuista kasvaa tällaisina rykelminä, ryhmässä eri ikäkausia. Sitten on yksinäisiä vattuja ja parivattuja.

Olen huomannut, etta vatut pitävät juttelusta. Ja kosketuksesta. Lisäksi lämpö ja hyvä ravinto auttavat kasvussa. Olen miettynyt myös sitä, että näitä kaikkia vattuja tarvitaan. Annetaan kaikkien vattujen olla vattuja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kasvu, yhteisö, erilaisuus

Ilman toista ei ole toista

Perjantai 9.8.2019

59662153-21D1-4E2B-AD89-43F49E602F0B.jpeg

Olin kuuntelemassa ja katselemassa  stand up- komiikkaa Tampereella menneellä viikolla. Iso A treenasi seuraavia, tulevia aiheitaan. Näissä tapahtumissa, on mitä  ilmeisemmin, ajankohtaisuus tapetilla ja aika ronskisti se tulikin esille. Hivenen lievemmin nyt tarkastelen asiaa ja asioita, jotka jäivät mieleen.

Tästäkö tulevaisuuden seuraavaksi trendiksi?



Hyvinvointialan edustajana ja monilla messuilla käyneenä, itselle aiheutti nauruhermojen kutkutuksia seuraava kärjistys. 
Iso A tarinoi ja se meni  jotenkin näin. ”Nyt on niin muodikasta harrastaa hyvinvointimessuja. On hyvinvointia moneen tarkoitukseen, luontoon  ja ilman. Mutta miten olisi vastapainoksi  pahoinvointimessut? Voitaisiin luvalla oikein huonosti, ja kaikki olisi pielessä.” Havahduin, tässähän on ihan ideaa, voisi luvalla mennä isoon messuhalliin. Etsiä kehon pahoinvointiständin, mielen ja kehon raihnaisuusständin, kipuständin, yksinäisyysständin, syöpäständin, kiusaamisständin, työssähuononostivointiständin,  metsässä on hyttysiä pahoinvointiständin, mielensäpahoittajaständin jne. 



Ilman toista ei ole toista



Niinpä, ilman pahoinvointia emme näe hyvinvointia. Ilman sen tunnustamista, että kaikki ei aina mene kuin strömsöössä, emme havahdu. Pahoinvoinnilla on tilansa, se mahdollistaa muutoksen ja ihmisenä kasvamisen, mutta  edustaa myös vakavaa taantumista ja romahtamista. Se on varoitusmerkki. Johon on, ihan hyvinvoinnin vuoksi, hyvä pysähtyä. Pahoinvointi itsessämme haluaa tulla kuulluksi. Toisilla siihen riittää toteaminen, toisilla ystävät ja heidän tukensa  ja osa tarvitsee ammattilaisen ohjaamaa pitkää terapiaa. Hyvinvointi ei ole automaatti, sitä ei voi säilöä, ostaa tai antaa jonkun tehdä sitä puolestaan. Sen eteen on pysähdyttävä ja opetettava itsestään pois asioita, jotka kuluttavat. Siitä huolimatta, voimme voida silloin tällöin pahoinvoivasti. Elämän tasapaino säilyy.



Kuulunko joukkoon mieli tai keho pahoinvoivana?


Tätä pahoinvointia jäin  edelleen pohtimaan.  Nyt se hyvinvointi ja myös palautuminen kovasti muodistuu. Kuulunko minä silloin hyvinvointijoukkoon, kun pukeudun tietyn tavan vaatteisiin ja menen harrastamaan tiettyjä lajeja? Kuulunko silloin hyvinvoivien joukkoon, kun näytän tietynlaiselta, ja kuulunko joukkoon  messuilemalla samanhenkisten kanssa? Voinko hyvin, syömällä tietyllä tavalla? Voinko hyvin, kun matkustan  samanhenkisten kanssa maailman ääriin, yli merten, toteuttamaan omaa hyvinvointia ja palautumista ? Voinko hyvin hakiessani luontoyhteyttä ja metsätilkkua palautuakseni? Voinko hyvin kun muutan ”täällä ei ole mitään” alueelle?


Voiko vain pysähtymällä ja olemalla voida hyvin?  Jos ei yksinkertaisesti jaksa tai halua muuta. 
Kun eri informaatioväylät pursuavat  sitä, kuinka kukin makaa hyvinvointinsa metsämättäillä tai pinkaisee luonnossa lenkin, alkaa vähemmän ahkeraa ja hyvinvoivaa heikottaa. Siksipä tuo Iso A:n sketsi pahoinvoinnista varmasti osuikin. Voimmeko jo tästä hyvinvoinnin ja palautumisen metsästyksestä pahoinvoivasti?  Teemmekö  taas asioista suoritusta, ihan huomaamatta. Pyllistämme palautumiselle ja hyvinvoinnille, kun koetamme saada niitä kiinni. Käykö meille kuin hengitysharjoitusten tarjonnassa, siitäkin saimme aikaan syvähengityssuorituksen. Toivon, että emme...

 

PYSÄHDY. KUUNTELE. HAVAITSE. YMMÄRRÄ!





Kommentoi kirjoitusta.