Kehotuntoisuus

Lauantai 25.7.2020 klo 11:59 - Ulla


Kehotuntoisuus


Kehotuntoisuus

Olen työni ohella miettinyt kehotietoisuutta. Omasta mielestäni se on jäänyt hieman pinnalliseksi ja kokemisen syvyyttä heikosti kuvaavaksi. Tarkoitan  kuvaavilla  sanoilla nyt niitä, jotka eivät itseä käytännön työn tasolla kohdanneet. Nyt olen tätä sanaa pohtinut ja rakennellut sen myös kuvaksi. Muistakaahan lukijat sitten, että tämä on ihan omaa pohdintani, oman työni, itseni ja asiakkaiden ymmärtämiseksi. 

Kehotietoisuus ja kehotuntoisuus kulkevat loistavasti vierekkäin, merkitsen itselle kuitenkin kahta eri asiaa. Kehotietoisuus on mielestäni kehon viestiväyliä pitkin kulkeva tieto, ja tietysti tämä tieto tunnistetaan viestiksi kehossa tapahtuvista asioista. Kehotuntoisuus on tuntemiseen liittyvää niin tunneaistimusten, kuin tunteiden tasolla. Kehotuntoisuus vaatii aina harjaantuneen kokemuksen tunnistamisesta, että siihen reagoidaan. Moni asiakas toistaa kerta toisensa jälkeen omien rajojen ylitystä, vaikka kehotietoisuus on olemassa. Silloin kun kehotuntoisuus on tavoitettu, muutos on ollut mahdollisempi. Mitä herkemmäksi kehotuntoisuuden viesteissä oppii, sitä suuremmat mahdollisuudet on väistellä Oman jaksamisen rajojen ylitystä.
Työni puitteissa asiakkaat ovat kyllä tulleet tutuiksi kehotietoisuudesta. Siitä missä ovat kehon ulkoiset rajat, kuinka maadottunut oma tila on. Tietoisuus myös hengityksestä ja sen liikkeistä liittyy kehotietoisuuteen. Tämä on erittäin hienoa huomata.
Kehotuntoisuuteen siirtyessä asiakkaan tuntemus,  jopa tunto omasta kehosta on kadoksissa.

Kehotuntoisuus ja liike esimerkki:

"Kävin osteopaatilla, juttelin tästä kehotuntoisuudesta hänenkin kanssa. Pohdimme sitten kehon tilaani. Ihan yksinkertainen asia tapahtui kehotuntoisuuden alueella. Yhteyden saaminen vasemmalle puolelle lonkka,( hip-harjoituksella) ei yksinkertaisesti tapahtunut. Mieli kyllä oli hyvin kehotietoinen, mutta tuntoyhteys, sekä myös toiminnan yhteys oli kadoksissa. Vasta, kun kehon eri segmenteillä olevat lukkiutumat saatiin rentoutuksen avulla avautumaan, kehotuntoisuus palasi. Myös liikkuvuus palautui.  Tuntoyhteys palautui. Myös tunteet liikahtelivat. Kehotietoisuus oli ollut läsnä kaiken aikaa."

Kosketus ja kehotuntoisuus

Kehotuntoisuus näyttäytyy myös kosketuksessa. Ne alueet, joissa kehossa on lukkiutumia ja toimintahäiriötä, paljastuvat juuri  kosketuksessa. Ne alueet ovat kylmiä ja tunnottomia. Moni on varmasti tuttu tämän asian kanssa. Kehotietoisuus kehon osista on olemassa, mutta kehotuntoisuus puuttuu. Tässä on  kosketuksen parissa työskentelevien mahdollisuudet saada aikaan niitä pieniä, mutta maagisia ihmeitä. Palautumishoitojen kohdalla tämä näyttäytyy ja sieltä tämä kehotuntoisuus on ajatuksena lähtöisinkin.

Vaikeat kokemukset

No sitten, mennäänkö traumoihin. Asiakkaiden kautta opittua on se, että mitä rajumpi on kehon haavoittuminen eri tapahtumien kautta,( onnettomuus, kaltoinkohtelu) sitä heikompi on kehotuntoisuus. Jälleen kehotietoisuus voi olla toimiva, mutta tunnekokemukset ovat piilossa. Kehotuntoisuuden myötä avautuvat tunnekokemukset, itkut, naurut ja muistot. 
Kehotuntoisuuden kautta avautuvat kehon liikkeiden rentous ja joustavuus, kehon energisyys, tunteet ja aistimukset ja mielen vapaus.
Hyvät lukijani, herättääkö tämä ajatuksia?

Avainsanat: kehotuntoisuus, kehotietoisuus, tunne, kokemus, palautuminen, rentoutuminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini