Palautumiskyky

Tiistai 23.11.2021 klo 20:37 - Ulla Ollikkala

45AE4861-A45B-49EE-A75D-1F0429278CB5.jpeg



 .
Tunne elämän tarkoituksesta


Elämän poluilla ei aina kaikki ole soljuvaa ja virtaavaa, vaan poluilla on kiviä, murskaa tai ainakin hiertävä kivi kengässä. Tässä kohdassa merkittäväksi asiaksi nousee psyykkinen  sevlviytymiskyky/ palautumiskyky, joita resilienssiksi nykyisin kutsutaan.


Ihmisten elämästä on luettavissa ja kuultavissa ne monet kertomukset ja tarinat kovien koettelemusten, onnettomuuksien ja uhkien pohjalta selviämisestä. Mahtavia tarinoita elämän voimasta ja halusta. Kuitenkin palautumiskykyä tarvitaan läpi elämän. Mitä paremmat lähtökohdat olet saanut, lue tämä kohta seuraavasti  ”turvallinen yhteisö ja perhe”, sitä onnistuneemmin selviät elämän vastoinkäymisistä. Silloin, kun synnyinlahjana saatu temperamentti on vielä rohkea, niin on mahdollista nousta  selviytyjäksi pelottavista tilanteista.


Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus selviytyjänä


Ajatellaanpa lapsuutta, jossa hätä, pelko ja  jopa kuolema on aina läsnä. Lapsi kasvaa elinympäristössä ilman turvaa ja tukea tai turvasta huolimatta lapsen tuskaa ei vain osata nähdä ja turvallisuuden tunnetta tukea. Tällainenkin lapsi ponnistelee kohti elämää, vaikka ei vielä tunnista elämän tarkoituksesta yhtään mitään. Vimma elää on selviytymiskyvyn pohjalla. Pohditaanpa sitten vaikka kouluikäistä lasta uhkaavassa ympäristössä. Kiusattuna, hyljeksittynä ja muille vääränlaisena. Lapsi kasvaa ja kehittyy ympäristössä, joka ei hyväksy, anna liittyä joukkoon ja olla lauman jäsen. Tahto elää on kuitenkin kaiken pohjalla. Hiljalleen kehittyy myös taito oivaltaa mitä ihmiset ovat, miten toimivat, ja vastaako teot sanoja. Psyykkinen selviytymiskyky on elämän vimman päälle kasvanut lisä. Ihmisuhteet voivat vääristyä tämän näkymän pohjalta. Voi käydä onnellisesti tai onnettomasti luodessa aikuisuuden suhteita. Onnettomasti voi käydä siinä, että vihdoinkin osoitettu kiintymys ei erotukkaan vääristyneestä ja hyväksikäyttävästä kiintymyksestä.  Aikuisuuden ihmissuhteista tulee niistä selviytymistä. Itseä uhkaavat tilanteet voittaa jälleen elämisen usko. Selviäminen tapahtuu elämisen tarkoituksen voimalla!


Palautumiskyky


Palautumiskyky on kuin jousi joka palauttaa vaikeista tilanteista takaisin tasapainoon. On elämässä tapahtunut minkälaisia vastoinkäymisiä tahansa, palautumiskyky tuo uskon tähän hetkeen ja elämään. Palautumiskyky, psyykkinen selviytymiskyky  tai mitä sanaa siitä käyttääkään, on mielestäni juurikin vahvaa uskoa elämän tarkoitukseen. Usko siihen, että seuraavan minuutti, tunti tai päivä on aiempaa hetkeä parempi. Jokainen joka on kohdannut esimerkiksi  kuoleman tuoman uhkan joltain taholta, oivaltaa mitä usko elämään onkaan. 


Luin juuri kirjoituksen siitä, kuinka olemme ulkoistaneet elämämme kokemukset ja vaikeudet terapiaan kerran viikossa. Olemme unohtaneet yhteisön, ystävät ja toisiin tukeutumisen. Olemmeko unohtaneet myös elämän tarkoituksen. Sehän on liittymistä toisiin ihmisiin, toisten kannustamista ja tukemista, elämistä yhdessä toisten kanssa kaikilla tunteilla ja elämän hetkillä. Luottamusta elämään ja sen tuomaan hyvään, vaikeissakin hetkissä elämän tarkoituksen uskomiseen.




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palautumiskyky, palautuminen,

Vielä vähän!

Keskiviikko 10.11.2021 klo 18:32 - Ulla Ollikkala

2605D0A3-0C42-4E4E-985B-947F552CDB19.jpeg

Olen pitänyt hieman taukoa blogin  kirjoittamisesta. Syynä on ollut työt ja se mistä on ollut helpoin luopua, että oma aika (palautuminen) toteutuu, on ollut tämä aihealue. Aihe tähän kirjoitukseen  ”Vielä vähän"  on löytynyt työstä ja ihmisten tarinoista, omastakin kokemuksesta. Toki on toisiakin, palautumista oivaltavia tarinoita, jotka ovat  niillä tahoilla, jotka ovat jo käyneet tämän vaiheen läpi. (Ehkä ala, jossa etätyö on jo muokkaantunut taukoineen).

Teen vielä vähän


Monella omalla asiakkaalla, ystävällä ja tuttavalla on ollut samansuuntainen tarina kerrottavanaan. Etätyöt ova tulleet jäädäkseen ja niiden mukana työnkuva, joka ei imartele palautumista. Ollaan luisuttu jälleen jonnekkin suorittamisen ja pinnistelyn maailmaan. Päivän lausahdus on: "Teen vielä vähän". 


Moni asiakas kertoo taukojen jääneen, jopa ruokatauolla tehdään töitä ja toivotaan, ettei mute on päällä ja syömisäänet sekoitu työnteon oheen.  Vessareissut tehdään kuulokkeet päässä, toivoen, ettei mute ole jäänyt päälle. Näin palautumisen näkökulmasta kuulostaa siltä, että etätyön tultua palautuminen on vedetty alas vessasta. Sen merkitys on nollatilassa. Muistatko ennen etäkokouksia, mitä teit ennen palaveria ja sen jälkeen? Aivan, nyt alkaa vain seuraava työ täydellä törinällä. Kalenteri ei tunne sanaa tauko, tai palautuminen, on vain seuraava suoritustunti. Teen vielä vähän.


Asiakkaat kertovat, että vielä vähän jatkuu pitkin päivää. Teen tuon vielä, vielä vähän. Päivän päättyessä, teen vielä vähän,. Teen vielä vähän, että ehdin huomenna enemmän. Teen vielä vähän, ettei tule ylitöitä huomenna. Tänään ylityötunteja on jo useampi kasassa. Teen vielä vähän, että pääsen ehkä perjantaina ajoissa pois koneelta ja töistä. 


Uuvahtaminen kolkuttelee ovella, keho särkee, päänsärky ja purenta ovat aktiivisia ja kipuilevia vieraita. Niska ja selkä huutavat puutuneina ja kehossa on  jokapaikan kiertävää kipua. Kun jaksat vielä vähän, on viikon loma. Teen vielä vähän, lepään kesälomalla.

Tässä seuraavaksi on kuunneltavaksi podcast aiheesta "Etähän uuvahda ystäväni", jolla pohdimme PalautumiskouluPROn työn näkökulmasta tätä herkkää aluetta, jonka toivomme ihmisten huomaavan. 

https://www.spreaker.com/user/13126334/ethaen-uuvahda-ystaevaeni

Oma kokemus 


Olen itsekin tehnyt etäpalavereja, kylläkin vain yhden asiakkaan kanssa kerrallaan. Huomaan, että tiivis tuijotus tauotta ruudulla väsyttää, kun normaalit vuorovaikutukseen kuuluvat katseen ja kehon harhailut jäävät pois. Olen intensiivisen ruudun vangitsema. Yritän tulkita liikettä ja kehon viestintää olemattoman kokoisesta näkymästä. Tuskastuttaa. Ajatus siitä että tekisin ”vielä vähän” tuntuu liialliselta.


Olin kouluttamassa, jossa oli etäyhteys. tapanani on olla täysillä läsnä kuulijakunnalle. Kaiuttimen ollessa auki ja kysymyksen tupsahtaessa  tietoisuutteeni, koko ajatus tekemisestä katosi. Kysyin  liveryhmältä mitä olin puhumassa, mieli ei saanut otetta, läsnäolo katosi. Päätin keskittyä pelkästään liveen. En pysty muuhun, olen rajallinen. Ajatus siitä, että antaisin itsestä "vielä vähän" johonkin suuntaan tuntuu iialliselta. Minä en suostu, suostutko sinä?



Mitä ollaan opittu palautumisesta? Mitä ollaan opittu menneiden vuosien työhön keskittyvästä elämästä? Mitä me ollaan opittu kuormituksen pitkäkestoisuudesta?


Vielä vähän vai tämä riittää?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palautuminen, vielä vähän, jaksaa, uupuminen, työ, työstä palautuminen, uuvahtaminen, työaika