Mitä näin?

Maanantai 28.6.2021 klo 10:12 - Ulla

5F7F45E3-99BD-4459-88A8-3C296C180FEE.jpeg

.

Aivan alkukesästä olin mukana eräässä tapahtumassa. Asettauduin tarkastelemaan tätä yli kaksituntista tapahtumaa ikäänkuin teatterinäytöksenä. Tässä näytöksessä oli mukana komedia, draama, farssi ja käytännössä tositapahtumat. 

Tarkkailijan roolissa taustalla, en nähnyt kaikkien ilmeitä, mutta todistin kehon kieltä ja osittain salaa puhuttuja lauseitakin. Kehot jäykistyivät, jännittyivät, vetäytyvät, lyhistyivät, vapisivat ja supistuivat. Osa kehoista poistui paikalta.

Kaiken alkaessa rauhallisesti, uskoin tapahtuman etenevän kuin kaunis kesäpäivä. Sitten esiin ponnahti lauseita:  aina, ei koskaan, minä kun olen tehnyt. Tapahtuma jatkui myös ihmisten persoonaan liittyvällä arvostelulla. Virheistä rokotettiin ankaralla kädellä. Mielenkiintoisia näkemyksiä, kun taloudellisesti positiivisetkin asiat kääntyivät negatiivisiksi. Mikään kun ei miellytä, ei edes plussatulos. 😀

Näe minut, kuule minua!

Yhteisön ollessa kyseessä, mieliä on monia, aivan samoin kuin esimerkiksi töissäkin. Tapahtui sitten tarkkailijan näkökulmasta seuraavia ilmiöitä: minä  jään huomiotta, huomaa minut. Silloin kun et huomaa, minähän solvaan. Minä jään huomiotta, silloin kun minua et huomaa, minä huudan. Minä jään huomiotta, valta on mennyttä, minä seison ja opetan muita, kuinka tehdään. Minä kun jään huomiotta, minä supisen toisen korvaan, kuinka huonoja muut ovat. Minä kun jään huomiotta, kehitän itselleni kehoani vapisuttavan raivon. Minä kun jään huomiotta, haukun ja nimittelen, kun en saa sinua mukaan minun raivooni.  Minä kun jään huomiotta, haluan kaikkien olevan kanssani samaa mieltä. 

”Minä kun jään huomiotta, otan asiallisen puheenvuoron ja keskustelen.” Näitä lauseita oli vähän, mutta oli kuitenkin. Turvallinen kohtaaminen näyttäytyi. 

” Esiin nousee puolustus, kun toisia kohdellaan asiattomasti” Näitä vastuunkantavia aikuisuuksia ja vanhemmuksiakin näyttäytyi. 

Kiintymyssuhteet ja sisäiset lapset vilisivät tapahtumassa

Näitä tarkastelin ja pohdin kiintymyssuhteita, traumoja, tunteita ja tarvitsevuutta, jota tässä joukossa piilee. Kuten kaikissa kokoontuvissa ihmisjoukoissa. Suurimpana tapahtumana näen  sisäisten lapsien pyrkimykset. Osaan käyttäytymisen tarkkailun pohjalta arvella, että moni alistettu, syyllistetty ja häpeän alla kasvanut tahtoi tulla kuulluksi. Raivokas aggressio heijastaa jo jotain vakavampaa taustatapahtumaa. Hyökkäys ns. tuon hetken auktoriteetteja kohtaa paljastaa padottuja tunteita, mitä kelläkin. Miellyttämään oppinut tuhisee turhautumistaan vieruskaverin korvaan. Yksi suorastaan huutaa, etten saanut mitä halusin.

Sisäiset lapset olisivat halunneet, tarvinneet, tahtoneet, pyytäneet, mutta tämä ei ollutkaan se oikea paikka näkyväksi tulemiselle. Oikea paikka on lähteä tarkastelemaan oikeita todellisia omia tarpeitaan. Se, mitä onkaan vihan ja syyllistämisen alla. Mitä on vallan alla.  Mitä häpeää valta pitää allaan?

Oletko sinä kenties joskus joutunut  olemaan se pieni ihminen, jolta on odotettu liikaa, olet joutunut tekemään liikaa, näkemään liikaa?  Oletko kenties ollut näkymätön, vailla kohtaamista ja rakkautta?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sisäinen lapsi, häpeä, näkymättömyys, valta, viha , raivo