Neuvottelu ja kiitos elämän ohjenuorana, vai jotain ihan muuta?

Tiistai 9.2.2021 - Ulla


A7F058A7-3833-45C0-B73F-981B83F47098.jpeg

Havahdun eri aiheisiin työn ja myös oman elämän kokemusten kautta. Eri ikäisenä ympäröivää maailmaa tarkastelee  eri tavoin. Viimeksi kirjoitin kasvusta, ja sitähän tässä kokee allekirjoittanut myös matkallaan. Onnekseni elämässä on näitä kuuden eri kasvun osa-alueen toteutumisen hetkiä aina ajoittain. Sillä niiden mahdollisimman monen  kohdan yhtäaikaisen toteutumisen sivutuotehan on Onni. Seuraavassa onnen vastakohtia eli käskytys ja moite.



Käskyt ja moitteet elämän ohjenuorana, jatkuvatko ne sinulla edelleen?



Aiheet,  joita nyt pohdin liittyvät käskyihin ja moitteisiin. Käsky on se sanamuoto, jossa pyritään tottelevaisuuteen. Positiivistakin tässä mallissa on, eli asiat saadaan selkeillä käskyillä tapahtumaan.  Selkeimmin se näkyy koirankoulutuksessa;  istu, high five, paikka. Käskymuotoa ihmisten kanssa toimiessa käytetään tarkoituksella esimerkiksi dementikkojen parissa. Syynä on se, että toivottava tapahtuma toteutuu näin paremmin, kun viestin vastaanottamisessa on jo selkeää heikkoutta. Työskentelin aikoinaan dementia osastolla ja opin, kuinka tämäkin tapa voidaan tehdä lempeällä käskyllä. Se menee esimerkiksi näin, Irma..❤️istu. 

Omassa nykyisessä työssä,  joissain tapauksissa käskyt toimivat pyytelyä  paremmin, esimerkiksi  ohjatessa liikettä ryhmätyöskentelyssä. Malli,  viitsisitkö nostaa kättä, ei oikein toimi.

Sitten pohditaan käskyttämistä ja käskyjä  hieman enemmän. Käskyttäminen voi olla myös malli, johon olet kasvanut. Olet oppinut  noudattamaan ja tottelemaan, koska se on ollut ainoa vaihtoehto. Seuraus tottelemattomuudesta olisi ollut jotain uhkaava. Sen enempää pohtimatta kasvat ja jatkat tätä mallia. Tuot sen mallin  ihmissuhteisiin ja työpaikalle, yleensäkin vuorovaikutukseen. Taidot neuvotella ja keskustella toisen ihmisen kanssa ovat silloin kehnot, ethän ole oppinut itsekkään saamaan muita malleja tai vaihtoehtoja. Jatkat itse tätä käskemällä ohjaamista. Ulospäin se voi kuulostaa tällaiselta; tule tänne, hae tuo, anna tuo, mennään tänne, nyt  tehdään näin jne. 

Saatat huomata näitä arjessasi ihmisten toimintana. Huomaatko mikä puuttuu? Tällä toiminnalla saa ehkä aikaan joskus loistavia tuloksia, mutta se ei ole muista ihmisistä oikein pidetty tapa, tai edes ihminen  itse ei  pidä toimintatavastaan. 




Seuraavana pohditaan moitetta. Moite on toisen toiminnan negatiivista arviointia eli parjaamista. Positiivisesti ajatellen ja oikein annettuna sen viesti  on korjaavaa palautetta, joka tuottaa korjaavan tuloksen mahdolliseen virheeseen ym. Moite on saattanut olla myös tapa kasvattaa. Moite on saattanut olla helpompi antaa kuin kiitos. Moitetta jatkuvasti saanut, ei koe arvostusta ja mikään oma teko ei riitä. Moittiminen voi olla myös kasvatuksen selitys, ettei lapsi vaan luule itsestään liikoja. Nämä kaksi, käsky ja moite,  liittyvät myös usein ja helposti toisiinsa. 

Kysymys kuului, kuinka paljon käytät näitä malleja arjessasi? Saatat huomat, että ne ovat joko kasvatuksen jatkumo tai olet ne aikuisuudessa ihan itse valinnut myös  itseesi  kohdistuvana.

Yhteys palautumisen tilaan

Palautumiseenhan nämä liittyvät hyvin selkeästi. Nyt kun tiedetään ihmisen toiminnan liittyvän olennaisesti hermostoon, niin tarvitsee vain kuvitella noita tilanteita. Käskyttämisen tilanne saa aikaa ensin tietysti sympaattisen reaktion, mutta käskyttämisen jatkuessa mennään jossain vaiheessa, alivireään alisteiseen tilaan, luovutetaan ja annataan periksi. Tämän voi nähdä aikuisuudessa käskytystilanteesta vetäytymisenä, keskustelun loppumisena ja myös  ihmissuhteiden eri muotojen  loppumisena.

Moite tekee hermostollisesti  aivan samaa, ensin nousee ylivireys ja se saattaa nousta aktiiviseksi, joka moitteen myötä. Oma puolustus aktivoituu, oma oikeudenmukaisuuden periaate syttyy, ihminen  ei halua antaa periksi, varsinkin jos itse tietää olevansa oikeassa. Kuormat syntyvät, kasvavat ja hermosto ei palaudu. Tämän voi aikuisuudessa nähdä jännitteiden syntymisenä, tuntea kehossaan kireyksinä ja pitkään jatkuessaan tilanne joko ”räjähtää” tai sitten väsyttää ihmisen.

Pohdi hetki, kuinka usein käsket, etkä anna muille tavoille toiminnan  mahdollisuutta. Onko taitosi ollut käskyttämisessä ja oletko sen kautta saavuttanut itsellesi tärkeitä asioita. Pohdi, milloin moite on kiitoksen päällä. Monesti, jos  kiitoksen ilmaiseminen toiselle tuottaa vaikeuksia, mallisi voi tämä. Mitä pitäisi tapahtua, että sinun toimintasi muuttuisi? Miten se tapahtuisi? Huomaatko, että kuormitat näillä tavoilla itseäsi ja myös muita?

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käsky, moite, hermosto, palautuminen, muutos, kasvu,

Kasvu

Lauantai 6.2.2021 - Ulla


4049A9F4-00DA-4651-9618-A23442562804.jpeg                                      

Kasvu

”Kasvu on yksilön ja ryhmän ominaisuuksien mahdollisimman korkea-asteista toteutumista suhteessa yksilöön itseensä, muihin ihmisiin ryhmiin, yhteiskuntaan, maailmaan ja jumalaan.”
                                                      Howard J. Clinebell

Elämme ja kasvamme  jatkuvassa vuorovaikutuksessa, aivan syntymästämme lähtien. Aloitamme vuorovaikutussuhteen ympäristöömme  fyysisen vuorovaikutuksen eli kosketuksen tasolta, sitten se laajenee psyykkiselle puolelle ja yhä edelleen laajempaan  sosiaaliseen vuorovaikutukseen (Harris, 1974). Mielelläni lisään tähän sanan tunteva vuorovaikutus, koska kohtaamiset herättävät tunteita. Vuorovaikutus voi olla iloista, miellyttävää tai toisaalta vaikka painostavaa.
Tärkeintä on kuitenkin vuorovaikutus itsen kanssa. Vuorovaikutus itsen kanssa toimii oikein loistavasti silloin, kun äly eli aivojen kuorikerroksen alue ja tunne, eli aivojen varhaisempi kehitysalue ovat sopusoinnussa keskenään. Tunnistat toimimattoman älyn ja tunteen vuorovaikutuksen vaikka vanhalla  ” paloi päreet”,  tai nykyisin ”meni hermo” sanonnalla. Tässä on yksilönä yksi kasvun paikka. Kuulostaako tutulta?


Valtaosalla ihmisissä on itsessään kehittymättömiä taitoja, kykyjä ja voimia

Kutsun mielelläni arjessa  opittuja, hyödyllisiä tapoja taidoiksi, sekä kyvyiksi tai voimiksi. En ihmisen osiksi tai eri rooleiksi. Hyödylliset taidot  ja kyvyt pitävät toiminnan älykkäänä ja tunteet sopuisina. Taidoista on nyt kuitenkin hyvä muistaa sellainen asia, että ne ovat kehittyneet aikojen saatossa, erilaisissa vuorovaikutussuhteissa. Taidot ovat olleet keino reagoida eri ikäisinä eri tilanteisiin. Ne ovat eri ikäkausien tuoman älyn ja tunteen yhdistelmiä. Yllättää tai ei, se taito, joka on toiminut lapsena ja nuorena, ei enää aikuisuudessa toimikkaan. Vuorovaikutus itsen kanssa tarvitsee uusia oivalluksia ja kasvua, myös taidoissa ja ymmärryksessä uuteen suuntaan.
Työssäni kohtaan ihmisiä, jotka  kertovat, etteivät oikein tunne itseään. Eivät ymmärrä miksi joissain tilanteessa menee ”se hermo”, tai jossain kohdassa ovat toimimattomia.  Usein ihmetellään sitä, miksi toinen saa tuntemaan oman olon levottomaksi. Aivan, oma sisäinen vuorovaikutus  on hämmennyksen tilassa. Järki sanoo toista kuin tunne. Itsensä tuntemisen jäljille pääsee silloin, kun suostuu kohtaamaan ja kokemaan vuorovaikutuksessaan oppimiaan taitoja ja tunteita. ( kyseessähän on sisäinen lapsi, palaan tähän aiheeseen myös uudessa blogissa).

Kasvun tarve

Tämä viesti on myös viesti kasvun tarpeesta. Ihmisessä on halu ja pyrkimys kehittää omia mahdollisuuksiaan, oppia tuntemaan itseään ja omaa toimintaansa. Tässä kohdassa on huomioitava se laaja kokonaisuus, että ihminen elää ja toteutuu kuudella toisiinsa liittyvällä tasolla; ruumis, sisin, suhteet muihin ihmisiin, suhde luontoon, suhde yhteiskunnallisiin järjestelmiin ja suhde omaan jumalakäsitykseensä. Ihmisen kasvu tulisi kehittyä näillä kaikilla  tasoilla. Seuraksena voisi olla rauhan tila, jossa ihmisen on hyvä olla yksin ja myös toimia muiden kanssa.
Kutsuisin tätä rauhan tilaa myös palautumisen  tilaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kasvu, sisäinen vuorovaikutus, tunteet, aitous

Turvallisuuden kehä vai pelon ilmapiiri. Osa 2.

Tiistai 19.1.2021 - Ulla

Turvallisuus.jpeg

Osa 2.
Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle. Kirjoitus on omaa pohdintaa, ei tieteellistä faktaa. Kirjoitukseen vaikuttaa poikeuksetta elämän aikana luettu tieto, koettu, kuunneltu ja nähty ihmisen elämä.

Kaikki on hyvin, vai onko?

Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatiaan oppinut lapsi kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila. Näin meidän kaikkien onneksi tapahtuu hyvin usein ja elämä kulkee eteenpäin. Elämässä kohdataan tältä pohjalta hyviä asioita ja vaikeita asioista, ja molemmista selvitään oikein  hyvin.


Tarkastelua

Maailmaa ja elämänmenoa seuratessa ja kuunnellessa, kuinka hyvin se tässä ympäristössä toteutuu? Kuinka usein se onkaan mennyt seuraavalla tavalla? Lapsi kasvaa, aloittaa koulun ja sitoutuu uuteen laumaansa. Laumalla on johtaja tai useampia lauman sisäisiä pikkujohtajia. Miten monella lapsella onkaan turvattomuuden tila elämänsä ohjenuorana.  Turvattomuuden vuoksihan sitten puolustaudutaan. Puolustaminen tapahtuu mallin tai opittujen keinojen mukaisesti. Käänteisesti sitten opitusta  pelon ilmapiirin luomisesta on tullut oma turva. Lauman turvattomien pikkujohtajien itsensä ilmaisemisen  muoto on sitten toisten vähättely, ingooraaminen tai fyysisen turvattomuuden tilan luominen. Tai sitten tässä vaiheessa vielä tiedostamaton vallan käyttö. Pelon ilmapiirissä kasvaa myös alistuvia ja miellyttämiseen sitoutuneita lapsia. Näiden mainittujen lapsuuden mallien kohdatessa voimme vain arvailla tapahtumien kulkua. Opin tiellä ei vallitsekkaan oppimisen ilo ja turva, vaan pelon ilmapiiri. 

Aikuinen ja työelämä

Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatian kautta kohtaava aikuinen ihminen  kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila työpaikoilla, perheessä ja muissakin toimintaympäristöissä vallitseva tila. ihmisellä on kyky nähdä asioita muustakin, kuin omasta näkökulmastaan. Meneekö se näin, vai onko seuraava monen todellisuutta?

Elämme koettujen oppien pohjalta.  Kohtaamme uuden ympäristömme jossain vaiheessa elämää, ja seurauksena on opiskelu- ja työlaumamme kanssa toimiminen. Elämä on kulkenut uomassaan, mahdollinen perhe on rakentunut tai valintana on ollut itsenäinen elämä. Tarve turvallisuuteen on olemassa, mutta sen ylläpitäminen vaatii yhä enemmän voimia. Ympäristön kautta rakennettu turva ei kestä, kun sisin voi huonosti. Sisällä on pelon ilmapiiri, turvan puuttuessa.

Ulkoisesti rakennettu turvallisuuden kehä murtuu. Seurauksen on jatkuvaa toimintaa, kiireettä, stressiä ja jaksamisen vaikeutta. Ihminen saattaa ruokkia tätä toimintaa muiden kanssa ja lopulta puhe on pelkkää kuormittuneen ihmisen puhetta, kunnes kehon tai mielen sairastuminen tapahtuu. Aivot kuuntelevat, keho reagoi tähän puheeseen ja pelon ilmapiiri on jälleen hereillä.  Elimistö ilmoittaa oireilla, kivuilla, säryillä ja unettomuudella huonosta olostaan. Selittämättömät tuntemukset vilahtelevat ja rakennettu turvallisuus järkkyy.

Samassa työlaumassa on ehkä muitakin samoin oireilevia. Pelon ilmapiiri tulee yhä näkyvämmäksi. Suorittaminen ja puskemisen  tai luovuttavan ja miellyttäjän malli, sekä niiden syntymisen juuret alkavat näyttäytyä. Se näyttäytyy myös perhe ja yksityiselämässä.

Pelon ilmapiirin lisääntyessä hyvinvointi katoaa samaa vauhtia. Vielä jollain keinolla pyritään säilyttämään rakennettu  turvallisuuden ilmapiiri. Puretaan  sisäistä painetta itseä rankaisevaan liikkumiseen, lukuisiin harrastuksiin, lomamatkoihin, vaihtuviin ihmissuhteisiin, jopa nautintoaineisiin. Muitakin malleja on, nämä ehkä vielä helpoimmasta päästä.  Jäytävä sisäinen  tunne nousee kuitenkin pintaan.

Nämä uuvahtamisen tai puskemisen kohdat ovat paikkoja, joissa on mahdollisuus tarkastella omaa elämää ja sen rakentumista. Väistämättä meillä jokaisella on jotain tai jokin asia joka järisyttää omia rakenteita. Pelon ilmapiirin murtamiseen tarvitaan uskallusta. Uskallusta tarkastella elämänsä rakentumista.  Turvan tunne palautuu vähentämällä pelkoa aiheuttavia asioita. Siis tässä kohdassa on kohdattavaomia muistoja, täyttymättömiä tarpeita  ja sitä tunne-energiaa, jota on itseensä ja soluihinsa näiden tapahtumien myötä varastoinut. Tunteet ovat se asia, joka meissä on tuskallisin kohdattava. Sen tunnistaminen, että omien valintojen tekeminen on tapahtunut hyvin varhaisilla ajatusmalleilla. On rakentunut vääränlainen pystyvyyden tai epäonnistumisen malli. On rakentunut malli, jolla miellytetään selvitäkseen. Silloin, kun nämä rakenteet pettävät ollaan tekemisissä pelon ilmapiirin kanssa. Kuinka rauhoittaa itsensä? Kuinka saa aidon turvallisuuden kehän? 

Kuinka voit, sisäinen lapsi?

Alastomuus omille tunteille on mahdollisuus. Näkeminen miten ja mikä ne rakenteet on aikaansaanut. Tarkastelemalla niitä tämän hetken aikuisen näkökulmasta, ei lapsen. Antamalla tukea sille lapselle, joka on ne joutunut kokemaan. Vuosikymmeniä on puhuttu sisäisestä maailmasta, ns. sisäisestä lapsuudestamme. Nykytieteen mukaan voidaan pohtia ihmisen varhaisen vuorovaikutuksen vaikutuksia. Ovatko monet pahoinvoinnit malleja varhaisilta ajoilta, eikä niinkään sairauksia? Onko tapa toimia ollutkin taito selvitä aiemmista hetkistä ja nyt nämä mallit luovatkin vääränlaista turvaa. Aikuinen ihminen ajattelee ja tunnistaa tunteitaan monimuotoisemmin kuin lapsi. Usein vain on niin, että tässä päivässä aikuinen käyttäytyy kuin lapsi, joka on jäänyt turvaa vaille. Valitsetko edelleen vanhan pelon ilmapiirin vai kurkotatko kohti turvaa?

Lopuksi

Olen aikoinaan ohjannut yli kymmenen vuoden ajan  sisäisen lapsen tai toisella nimellä sisäisen kohtaamisen ryhmiä. Tietysti kehon tasolta lähtevinä. Niissä jokaisessa on löytynyt oivalluksia, luottamusta elämään, kuplivaa iloa, turvallisuutta, kohtaamisia itsensä kanssa ja ennenkaikkea uskoa. Uskoa siitä, että Elämä on hyvä! 
Se luo itselle turvallisuuden kehän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turva, turvallisuus, vuorovaikutus, lapsuus, siäinen lapsi, kasvu

Kasvusuunta

Perjantai 18.12.2020 - Ulla


4049A9F4-00DA-4651-9618-A23442562804.jpeg

.

.

”Kohtalo sanelee- ympäristö määrittää- geenit antavat lähtökohdan- solut säätelevät”

Nämä ovat olleet viime aikojeni pohdintojani. Tarvitaan hieman ajatusten jäsentelyä siihen, mitä nämä mielestäni tarkoittaa. Niin, nämä liittyvät myös palautumiseen, kerron siitä taas lopuksi. Muistathan sitten,  että nämä pohdinnat ovat yhden ihmisen ajatuksia ei universaaleja totuuksia.

Kohtalon sanelemaako?

Kohtalo on jotain määrittämätöntä ja salaperäistä. Universumiin,  jonkin sanonnan mukaan, kirjoitettu ja suunta, jota kohti ihminen kulkee vääjäämättömästi. Käsikirjoitus on laadittu ja siinä käy joko hyvin tai hyvin huonosti. Kohtalon ”hämärä hahmo” kulkee rinnallasi ja laittaa sinut kulkemaan  polullasi. ”Aika tuttua, se oli kohtalo. Sen piti mennä näin, se oli kohtalon sanelemaa.” Sitten on se ajatussuunta, että voit itse valita kohtalosi suunnan. Pohditaan sitä erään elämän esimerkin kautta.
”Istuin erään kerran vankilassa tapaamassa nuorta miestä. Kylmä tila, pleksi välissä, paljon samassa tilassa olevia, eri ikäisiä miehiä. Seurasin enemmänkin sivusta, kuin olisin ollut osallisena keskustelussa. Pohdin, että tässä on yksi ihmiskohtalo. Ihminen, joka elämänsä alussa ei osannut tehdä valintoja ja kun oppi, teki huonoja valintoja. Oliko tämän nuoren ihmisen kohtalo olla vankina.  Aina välillä tämä ihmiskohtalo vapautui ja jälleen valitsi itselleen ominaisia toimintoja  ja jälleen oli kohtalona olla vankilassa. Oliko kohtalo kirjoittanut tämän tarinan ja sillä mentiin? Ajattelen mielummin, että suuntaan voi itse vahvasti vaikuttaa. Johtuukohan kohtalo kuinka paljon ympäristöstä?”

Ympäristön merkitys

Sisäinen ympäristömme vaikuttaa elämäämme. Se mitä saamme tai emme saa ympärillämme vaikuttaa elämään alusta lähtien. Synnymme sisäisestä ympäristöstä, kun ahtaus puskee meidät ulos, aivan uudenlaiseen ympäristöön. On happea ja valoa. Tämä ympäristö on tarjolla kaikille. Sitten alkavatkin eroavaisuudet. Synnytkö  lapseksi rakastavaan ulkoiseen ympäristöön? Onko vanhemmuudessa taitoja ymmärtää kasvun merkitys ja tukea sitä? Onko turvallisuus peruskalliosi? Kaiken tämän merkitys on oleellista kehon ja mielen kehityksessä.

Ne geenit

Luin kirjaa, jossa pohdittiin geenien merkitystä. Nykytietämyksen mukaan ne määrittävät miltä näytämme, mitä olemme kun kasvamme. Mielenkiintoista oli se, että hiirellä ja ihmisellä oli suunnilleen sama määrä geenejä. Onko silloin geeneissä myös viisaus? 
Geenitutkimus  on niin syvää tietoa, että tämä vaatii tällä tasolla hieman  ihmettelyä.
Kerron tarinan kahdesta erilaisesta lapsesta. Miten samat vanhemmat saivat niin erilaiset, ja eri tavalla toimivat  lapset. Oliko syynä geenit vai ympäristö?
”Lapset kasvoivat samojen vanhempien kasvattamana. Vanhemmuus oli hataraa ja epävarmaa, kuten yhteiselämäkin. Siihen liittyi sairautta, johon olisi pitänyt hakea apua. Toinen lapsista kasvoi ja menestyi ja toinen lapsista puolustautui ja sairastui. Lopulta ajautui peruuttamattomasti harhaan. Mikä osuus on kohtalolla, mikä osuus ympäristöllä ja mikä osuus geeneillä? Ehkäpä nykytieto tuo joskus vastauksia.”

Säätelevät solumme

Rakennumme eri soluista. Solut pitävät elämästä ja lisääntymisestä. Ne pitävät myös rakkaudesta, ravinnosta ja tyytyväisyydestä. Solut  valitsevat siis mielellään kasvusuunnan. Oletko koskaan miettinyt, että valintasi vaikuttavat sinussa aina päästä varpaisiin saakka. Siksi myös ajatuksesi ovat merkityksellisiä. Sen vuoksi ravintosi on merkityksellistä. Sen vuoksi valitsemasi seura on merkityksellistä. Sen vuoksi elämisen ympäristösi on merkityksellistä.

”Solut valitsevat kasvusuunnan-geenit luovat puitteet kasvulle - ympäristö antaa tilaisuuden kasvulle- ”kohtalo” on kanssasi suunnastasi  huolimatta.”
Kasvu.jpeg

Palautuminen liittyy aina kasvuun!
Se ei voi toteutua suojautumisen tilassa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kasvu, palautuminen, ympäristö

Sielunelämää

Sunnuntai 11.8.2019 klo 9:29

33EB997E-86E7-40D6-B55F-9839C734B358.jpeg

Kesätarina vuodelta 2018. Olisiko meillä jotain opittavaa vatuista?

Vattujen sielunelämää

Vattumeditaation ( vattu, vattu, vattu, etana, vattu, vattu.....) innoittamana, lähdin vattupuskissa tutkimaan vattujen sielunelämää. Löysin paljon erilaisia vattuja ja ilmiöitä.

Osa vatuista pitää kiinni todella voimakkaasti ja vasta kun on pakko niin hellittävät. Nämä vatut ovat usein huipulla. Isoja ja värikkäitä. Kovia pinnaltaan. Vasta, kun koko vattu on pehmennyt, se irrottaa otteensa. Se tuntuu kiitolliselta. Viimeinkin voi hellittää. Maultaan tämä vattu on hieman väritön.

Sitten on vattuja, jotka kosketuksesta tipahtavat kämmenelle. Ovat pehmeitä ja jotenkin herkän tuntuisia. Värikkäitä, muotonsa säilyttäviä ja maultaan täyteläisiä. Nämäkin vatut viihtyvät näkyvillä.

Piiloutuvat vatut ovat oma ryhmänsä. Usein ne ovat vankan rajauksen takana. Kun niitä yrittää koskea, ne ikäänkuin vetäytyvät ja piiloutuvat syvemmälle. Silloin, kun niihin saa yhteyden, ne pudottautuvat pehmeästi kämmenelle. Näissä on kalpeutta ja maultaan ne ovat vattuja.

Sitten ovat kutistuneet vatut. Näissä on jäljellä vain kuori. Ne ovat kuin tyhjiin käytettyjä. Ne yrittävät kaikin keinoin olla hengissä. Kun niitä koskee, ne eivät ensin reakoi lainkaan. Hitaasti houkuttelemalla ne irtoavat. Väriltään nämä ovat kirkkaan tumman punaisia, niiltä osilta joka on jäljellä.

Sitten on vauvavatut, ihan kukkia vielä. Ne kurkottautuvat valoa kohti. Voi melkein kuulla niiden nauravan, kun mehiläinen tulee silittämään. Ne, joita mehiläinen on hoitanut kasvavat vauhdilla.

Sitten vatut, jotka ovat pudonneet. Ne ovat tulleet ja tulossa osaksi maata. Ne ovat hyvin rauhallisia omalla paikallaan.

Kaikki vatut ovat osa suurta yhteisöä. Osa vatuista kasvaa tällaisina rykelminä, ryhmässä eri ikäkausia. Sitten on yksinäisiä vattuja ja parivattuja.

Olen huomannut, etta vatut pitävät juttelusta. Ja kosketuksesta. Lisäksi lämpö ja hyvä ravinto auttavat kasvussa. Olen miettynyt myös sitä, että näitä kaikkia vattuja tarvitaan. Annetaan kaikkien vattujen olla vattuja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kasvu, yhteisö, erilaisuus