Elämää määrittävä tunne?

Lauantai 21.8.2021 - Ulla

Työskentelen yksilöasiakkaiden, sekä ryhmien ja koulutustyön parissa. Kaikissa näissä on tullut peruutuksia ja runsaasti muutoksia vallitsevan globaalin tilanteen takia.

Me ihmiset ”kipuilemme” nyt maailmanlaajuisesti, eri ratkaisumallien ja päätösten parissa. Katseet onkin tässä kohtaa hyvä suunnata yksilöön ja yksilön toimintaan. Toimintaamme  määrittää meidän jokaisen omat selviytymiskeinot. Tämä kirjoitus on jälleen niitä ajatuksia, joita itsellä herää ihmisiä kuunnellessa

Olen kuunnellut ihmisiä tässä hetkessä. Ihmiset ovat asettuneet puolesta/vastaan asetelmiin. Kukaan ei kuitenkaan ole vielä nostanut esiin sitä näkökulmaa, joka tässä sairastumisen uhkatilassa,  johtaa meidän molempien suuntien käytännön toimintaa, tunteita ja ajatuksia. Mielestäni tässä ohjaudutaan vahvasti tunne edellä. Pelko ohjaa toimintaa.

Pelon merkitys arjessa

Ihmistä suojaava perustunne on pelko. Pelko on se tunne, joka pitää meidät hengissä. Se ohjaa meitä toimimaan itseen kohdistuvassa uhkatilanteessa. Pelon aktivoituessa turvallisuuden tunne ja kokemus väistyy tai ainakin muuttuu. Meillä jokaisella on omanlaiset toimintajärejstelmät ja toimintatapumukset, jotka määrittävät tätä olemisen tilaa arjessa, ihan automaattisesti. Pelko tässä kohtaa on molempia puolia, (puolesta/vastaan) yhdistävä tekijä. Molemmilla tahoilla on pelko sairastumisesta. Pelko, jopa kuolemaan johtavista omista ratkaisuista tai  kuolemaa ehkäisevistä ratkaisusta. Aivan, molemmat tahot pelkäävät, itsen sairastuvan, sillä yksilötasolla. Yhteinen ja yhdistävä asia on sairastumisen pelko, suunta josta sitä lähestytään on vain erilainen. Tässä kohdassa tarvitaan siis ymmärrystä näkökulmiin. Näkökulmia voi tarkastella kummasta suunnasta tahansa ja kyseessä on sama lopputulos, sairastumisen pelko.  Olemmeko sittenkään niin erilaisia ja niin kaukana toisistamme näissä yksilöllisissä valinnoissamme? Ihmistähän johtaa toiminnoissaan jokin tunne. 

Otetaan yksinkertaisempi esimerkki elävästä  elämästä, ilman sairautta. Ihminen päätyy esimerkiksi avioeroon. Punnitessaan pelkojensa keskellä asioita,  päätyy sitten ratkaisuun, jonka tietää jakavan ympäristön mielipiteitä. Tapahtuu puolesta ja vastaan ilmiön syntyminen. Osa ihmisistä katoaa ympäriltä tämän ratkaisun myötä, jonka valitsija tekee tilanteessa, jossa etsii itselleen hyvinvointia. Osa ihmisistä jää, on neutraalina yksilön omalle valinnalle, ja elämä jatkuu hieman erilaisena. Meihin vaikuttaa väistämättä ne toiset ihmiset, koska emme elä tyhjiössä. 

Pelon syvät juuret

Pelko on mielenkiintoinen tunne. Se on yksilön oma totuus, oma kokemus. Nonverbaalisella vaiheessa eläessämme se on suojareaktio, näkyy esimerkiksi säikähdykseessä eli pelästymisessä. Kehittyneemmässä vaiheessa meillä kaikilla on jo mahdollista säädellä pelkoa, jo sen havaitseminen on säätelykeino. Sitten säätelyn jälkeen on mahdollista lähteä pelkoa tarkastelemaan järjen avulla. Olemmeko niin järkevällä tasolla, että tämä toimii? Ymmärrämmekö me, että tässä on kysymys sen järjestelmän tapahtumasta, joka liittyy palautumisesta takaisin rauhan ja levon tilaan.

Pidämmekö tietoisesti yllä pelkoja, koska aivan itsessä, se syvin pelon rakennelma on jäänyt kohtaamatta?

Terveisin Ulla

Ullaollikkala.jpeg




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pelko, tulevaisuus, näkökulma, turvallisuus, sairaus, globaali, ero, toimintajärjestelmä.

Jännitysrakennelmat, onko sinulla niitä?

Maanantai 9.8.2021 - Ulla Ollikkala



D0242648-8AA6-4512-BD56-C1EEB19F62E8.jpeg

KUVA: pixapay

Käsittelen tässä tekstissä sitä tapahtumaa, joka on palautumisen vaikeus jännitystilasta, jonka rakennelmat ovat syvemmällä,  kuin liikuntaharjoittelun tai muun fyysisen rasituksen  aikaansaama jännitystila. Pohditaan miellyttämisen, jähmettymisen ja  lamaantumisen kehollista ilmentymää sitten toisella kertaa.

Mitä jännittyessä tapahtuu?



Jännittyessä  tapahtuu hermostossa vireystilan kohoaminen eli   sympaattisen hermoston aktivoituminen. Tämän seurauksena tapahtuu  lihasten jännittäminen, hengityksen kiihtyminen, sydämen sykkeen nopeutuminen, tarkkaavaisuuden ja huomion kiinnittyminen hyvin  kapealle alueelle, pupillien supistuminen, kuulon herkistyminen, kaiken kaikkiaan kokonaisvaltainen aistien valpastuminen. Mielesi ei ratko tässä kohdassa muuta, kuin miten selviytyminen tilanteessa onnistuu. Hyvin kehollista toimintaa siis suurelta osalta. Tämä tapahtuma  on myös puolustautumisjärjestelmän käynnistymisen prosessi, aina ihmisen suojaksi.

Tämä järjestelmä on käytössä aina lapsuudesta saakka. Muistatko hetken, jolloin se tapahtui sinulla ensimmäisen kerran? Puolustuksesi käynnistyi, ehkä kerta toisensa jälkeen. Toisella jännitys saattoi purkautua hetkessä, keho palautui. Sitten olet sinä, jolla tämä palauttava järjestelmä ei pääse tapahtumaan, eli et onnistu palautumaan. Syntyy kehollinen jännitysrakennelma. Esteet palautumiselle saattaavat olla lapsen ympäristön turvattomuudessa, turvattomuuden hetkissä, sosiaalisten suhteiden turvattomuudesta, genetiikassa, ehkä myös temperamentissa. Nykytiedon mukaan jopa epigenetiikassa. Olet  ehkä siinä n. 5- 7 % joukossa, joka sitten myös kipuilee geenivirheen vuoksi,  jännityksen aihuttamista kipuoireista enemmän, kuin se toinen. 


Kuva: Mitä tapahtuu jännittäessä?

Silloin kun tarkastellaan syvempiä rakennelmia, tarkastelemme näitä varhaisessa kehityksen vaiheessa toteutuneita kehon reaktioita. Keho reakoi supistumalla, lyhentymällä ja tiukkuudella. Kasvot, leuka, kaula, hartiat, vatsa, selkä, lantio ja jalat, koko ihminen on supistunut. Voit kokeilla omalla kohdallasi, mikä kohta on sinulla se joka kiristää, saatat olla juuri tämän jännitysrakennelman äärellä. 

Kyvyttömyys viedä kehossa luonnollista jänntyksestä palautumisvaihetta päätökseen, saa aikaan tapahtuman ja  asian eristäminen itsestään, kehon ja mielen muistoista. Palautumisen toteutuessa kokemus viedään yhdistämisvaiheeseen, joka on huomattavasti palautumisvaihetta pidempi.

Palauttavan liikkeen merkitys

Tämän vuoksi liikkeen merkitys on suuri. Vielä sellaisen liikkeen merkitys, jonka ideana on vaikuttaa koko kehon jännitysrakennelmiin. Nyt saatat huomata, ettei hengitysharjoitukset, salitreeni tai liikunta olekkaan se laji, jolla tähän paneudutaan. 

Kehoterapiassa (Reich, W. ym.) puhutaan sellaisista liikkeistä, jotka ovat ilme- ja ilmaisuliikkeitä. Liikkeitä, joilla ilmennetään kehon tilaa, kuvaillaan tunnetta, ja luodaan tarinaa itsestä. Tämä tapa vapauttaa kehoa, tukee sen uudelleen järjestäytymistä. Tämä on hyvä alku oman kehon vapautumiselle ja hengityksen vapautumiselle. Ohjatusti nämä löytyvät suunnittelemistani Palautumisohjemista ((2003-2020).

Pelkästään liike ei aina riitä. Toisiaan tarvitaan kehon ja mielen, sekä ohjauksen tarve sen oivaltamiseen, mitä tapahtumia on sisimpäänsä eristänyt eli sulkenut muistoistaan. Voin lohduttaa, näitä on aivan jokaisella.

Johtavatko nämä lapsuuden tapahtumat aikuisuudessa kehon jännityksiin?

Kyllä vain, sellaiseen, joka ei helpolla purkaudu. Kehoon, eli jollekin segmenntialueelle, jäänyt jännitys on altis äkillisestikin reagoimaan arjessa jokaiseen turvattomaan hetkeen, vuorovaikutukseen ja tapahtumaan. Jännitys on herännyt kehossasi. Elämmme ihmisten täyttämässä ympäristössä, joka tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia kohtaamisiin, jotka eivät ole palauttavia. Niitä voi olla lähisuhteissa, työpaikoilla, ystävyyssuhteissa ja mitä mieleesi tuleekaan. Tunnustele sitä, mikä hetki on sinun hyvä hetkesi, sellainen jossa olet rento ja vapaa. Se on ihmisen luonnollinen tila olla ja elää. Tätä kutsutaan rauhoittumisjärjestelmän aktivoitumiseksi rekä rentoutumisreaktioksi. 😀




Terveisin Ulla

8DE6C8DE-1AAD-474A-BC17-3D80310EE65C.jpeg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palautumisjärjesjeselmä, rentoutumisreaktio, segmentti, kehoterapia, jännitys, keho, mieli, lapsi, kiintymyssyhde , turvallisuus

Elämä ei ole kilpailu?

Perjantai 30.7.2021 - Ulla

6B2614AA-31D8-45F8-9F26-852C44003B8F.jpeg



Kuva: Ulla Ollikkala. Laitoin nyt tämän kuvan ihan tarkoituksella, niin näkyy joskus kirjoittajakin:)

Kilpailu on osa joidenkin ihmisten  elämää, monellakin  osa-alueella. Toisille se sopii vallan mainiosti, toisia se ei kiinnosta lainkaan. Tämä ei siis ole arvostelu aiheesta, vaan asian pohdintaa omalla kohdalla. Ehkä sinullakin on samoja ajatuksia?

Ensin on hyvä pohtia, mitä kilpailu on?

”Kilpailu on kahden tai useamman osapuolen välistä toimintaa, jossa kukin osapuoli tavoittelee tiettyä päämäärä, joka ei ole osapuolten kesken jaettavissa. Kilpailua käydään useista eri syistä.”

”Toisessa, kapeammassa merkityksessä kilpailu on järjestetty tapahtuma, jossa osanottajien tavoitteena on kilpailun voittaminen. Usein tällaisiin kilpailuihin liittyy voittajan tai voittajien palkitseminen”  Lainaus on wikipedian sivuilta.

Pohtiessani kilpailua, se on asia, joka ei ole kiinnostanut  itseäni koskaan.  Tyypillisin aiheesta ensimmäisenä mieleen tuleva kilpailutilanne on urheilu, mutta kilpailu liittyy elämässämme moneen muuhunkin asiaan. Itse muistan kokemuksen, kun jouduin kouluaikoina koulujenvälisiin urheilukisoihin. Mietin jo silloin,  onko tässä mitään järkeä. Koettaa voittaa toinen juoksussa ja tuulettaa maaliviivalla omaa paremmuuttaan. Tätä pohdin silloin lapsen ajatuksella.



Missä kaikessa kilpaillaan?

Kilpailu on tullut meidän ihmisten elämässä näkyväksi monella osa-alueella.

Se alkaa jo pienen ihmisen elämässä,  äidin raskauden aikana, kuka on paras ja parhaiten raskauskuosissa pysyvä odottava äiti. Mitä tämä saakaan aikaan kasvavissa ja kehittyvissä ihmissoluissa. Kilpailu jatkuu siitä, kuinka  täydellinen lapsi on syntyessään. Onko meidän lapsi kiltimpi kuin teidän, nukutut yöt paremmuuden mittarina. Koulumaailmassa sitten jatkuu rankka kilpailu. Numerot kertovat sinun olevan joko hyvä tai huono. Kilpailu opiskelupaikoista peruskoulutuksen jälkeen, sitten seuraavaksi kilpailu työpaikoista. Kilpailu työpaikan sisällä, kuka saavuttaa tavoitteet. Kilpailu kauneimmasta ja tyylikkäimmästä kodista, parhaimmista harrastusmahdollisuuksista ja lomamatkoista, joissa on kokenut luksuselämää.

Huomaat jo varmaan,  lista olisi loputon, tässä vain jotain ajateltavaa aiheesta.



Miltä kilpailu tuntuu minusta?

Itsellä kilpailu aiheuttaa ensimmäisenä tunteena siitä pois vetäytymisen. Mikä on niin tärkeää elämässä,  että siitä pitää kilpailla. Elämä itsessään ei ole minulle kilpailu, vaan lahja. Lahja olla ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan omannäköistä ja  hyvää elämää. 

Elämässä, minun mielestäni, suurin merkitys tulisi olla hyvyydessä, toisen ihmisen  ystävällisestä kohtaamisessa, ohjaamisessa  ja kuuntelussa, näitähän me tarvitaan  toistemme kanssa. Pitäisi antaa valtavan iso merkitys sille, miten kauniisti osaat toista kannustaa ja antaa apuasi. Yhdessä toimiminen ei ole kilpailua paremmuudesta. 

Miten usein tähän törmäät työpaikallasi? Miten usein kannustat ja arvostat toista hänen työssään? Miten tunnistat tätä ystävyyssuhteissa? Miten usein kiität saamastasi avusta? Tässä on mielestäni psykologisen turvallisuuden ( vuonna 1960 esille tullut käsite) ensimmäinen lähtökohta yhdessä toimiessamme.  Kilpaillessa kun on aina  häviäjiä ja  niitä joiden epäonnistumiset ruoditaan, riskiskinottajia, joita kannustetaan, joskus myös erilaiset ja erimieliset sivuutetaan. Moniko työpaikka olisi turvallisempi ja näin paljon parempi, moniko yhteistyö olisi sujuvampaa, moniko yksilö olisi tyytyväisempi  elämäänsä. Moniko ystävyyssuhde rakentuisi toisin. Moniko parisuhde puhaltaisi yhteen toisella tavalla.

Voisimmeko olla innovatiivisia, tuottavia, itseämme likoon laittavia ihmisiä ilman kilpailua. Voisivatko tavoitteet olla sellaisia, että niitä täyttäessään ei tarvitsisi kilpailla.

Mitä meille tapahtuu?

Kuinka usein kilpaillessa rikotaan toisen rajoja. Astutaan sille alueelle,  jossa toinen jo on ja pyritään työntämään toinen  pois. Ottamaan itselle toisen paikka. Tämä kuuluu minulle, minä olen paras. Minä ylitän ensin ”maaliviivan”.

Mitä piirrettä tässä kohtaa ihminen ruokkii itsessään? Tätä pohdin nykyisin aikuisen ajatuksin.





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämä, kilpailu, turvallisuus, urheilu, työ

Sisäinen lapsi

Sunnuntai 25.7.2021 klo 8:25 - Ulla



AF0CA34B-4B81-4838-906D-C593CBC076F6.jpeg

Kuva: Ulla. Peilaus.

Aika usein olen pohtinut itsekseni omaa,  sisäisen tunneilmaston tilaa. Toiset kutsuvat sitä sisäisen lapsen maailmaksi, toisille se on vain sisältä kumpuavaa puhetta, molemmat varmasti ihan hyviä ilmaisuja. Mitään luonnotonta tai mystistä se ei ole.Sisäisessä lapsessa,  on Tommy Hellstenin vanhan  Elämän lapsi- kirjan mukaan, seuraavia piirteitä; *luottamus, herkkyys, luovuus, rehellisyys, leikkisyys, viattomuus, usko ja hengellisyys. 

Luottamus ja turvallisuus

Luottamus kytkeytyy turvallisuuteen. Turvallisuus liittyy oleellisesti yksilölliseen kiintymyssuhdemalliin, joka on muodostunut siinä sosiaalisessa kontekstissa, jossa lapsi on elänyt. Kiintymyssuhdemallit ovat seuraavanlaisia:  turvallinen, turvallinen-välttelevä, turvallinen-ristiriitainen, turvaton-ristiriitainen, jäsentymätön-sekava. Näiden mallien pohjalta sitten tarkastelemme elämää. Turvallisen kiintymyssuhteen pohjalta Hellstenin* edellä mainitut piirteet ovat sitten parhaiten mahdollisia. Turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksen pohjalta sitten ollaan näkyviä ja tarvitsevia tai näkymättömiä ja omat  tarpeet ovat suljettu pois tietoisuudesta.

Oma ymmärrys vahvistui

Ohjasin aikuiskoulutuksen (1998- 2010) sisällä aikoinaan myös sisäisen lapsen osuutta. Tarkoituksena  oli itsetuntemukseen ja itsensä ymmärrykseen kurkistaminen, sen kohtaaminen, jota vaille on jäänyt.  Kymmenessä kouluttajan vuodessa opin itse paljon ihmisistä. Koulutuksessa jakso oli kolmen  päivän matka omaan sisimpään, jossa leikki, tanssi, musiikki ja liike olivat suuressa roolissa. Hyvin kehollista ja hermoston tasolla toimivaa työskentelyä. Näiden lisäksi mielikuvamatkat, visualisoiminen, piirtäminen ja rentoutuminen kuuluivat päivien ohjelmaan. Leikin varjolla ja mielikuvilla toteutuivat myös varhaiset liikemallit ja niiden mallit kehossa. Purettiin refleksejä ja etsittiin maadoitusta ja keskilinjaa, leikkien tietysti. Musiikin tuoma rytmi oli tärkeässä roolissa, liikkumisen ja liikkeellelähdön vaikeutta helpottamaan. Mielenkiintoisia matkoja sitten tehtiin mielen alueella. Mielikuvamatkalla opeteltiin kohtaamaan omaa sisäistä lasta ja se toi lapsen näkyväksi. Toisinaan lapsi tosin  jäi piiloon  tai  kokonaan näkymättömiin. Kysymyshän oli tietysti silloin aiemmin mainitusta turvallisuudesta  ja luottamuksesta ja niiden yksilöllisistä rakennelmista. Kertomukset olivat hyvin liikuttavia, joita jälkeenpäin toisten kanssa avattiin. 

Suhde itseen ja palautuminen

Suhde sisäiseen maailmaasi ja siihen viestiin, jota sieltä saat nykyisin,  liittyy juuri tähän lapsen elämänhistoriaan. Hyvin todellisiin kokemuksiin, joissa lapsen näkökulma ja tarve on jäänyt huomioimatta, kohtaamatta tai näkemättä. Aikuisten eli vanhempien tai huoltajan sivuuttaessa lapsen tarpeet. Kysymys voi olla fyysisistä, psykkisistä, henkisistä tai sosiaalisista tarpeista. Joskus jopa näistä kaikista. 

Sisäisen lapsen keho on kokenut aivan samoja asioita, joita saatat kokea tässä päivässä. Kehossa on saattanut olla eri tapahtumiin liittyen pinnistelyn, selviytymisen, suorittamisen, supistumisen, pakenemisen, lamaantumisen, jähmettymisen, alistumisen, suojautumisen, vetäytymisen, irtipäästämisen, puskemisen,  sekä myös kohtaamisen, kurottamisen, ojentumisen, lähentymisen, hakeutumisen, turvallisuuden  ja kiinnittymisen kokemuksia. 

Muistatko?

Mihin nämä kokemukset ovat kadonneet? Usein muisti on se joka suojaa vaikeilta muistoilta, vain  unohtamalla asioita. Paljonko sinä muistat lapsuudestasi? 

Palautuessa, kokiessa ja muistaessa kuljetaan kohti kehon järjestäytymistä ja lempeää purkua. Palautumisen ajatus on silloin hieman syvemmällä tasolla. Mahdollisuus on kohdata sisäinen lapsensa, silloin kun suostuu kuulemaan omia tarpeitaan.

Keho kertoo 

Keho viestittää aina jotain suhteessa toiseen, vaikka minuun. Väistämättä itse kiinnitän huomion ihmisen tapaan käyttää kehoaan, liikuttaa kehoaan ja sitten suojella kehoaan. Itselle hieman yllättäen, nettiyhteyden kautta toteutuneet kohtaamiset, paljastavat kasvojen reaktiot loistavasti. Torjunnan, vetäytymisen, puolustautumisen, pelon ja uhittelun, samoin kuin avoimen vuorovaikutuksen.

Nämä kehon toiminnan viestit kertovat sitä vanhaa mukana kulkevaa tarinaa niille, jotka kuulevat kehon viestejä. Nämä viestit ovat meidän jokaisen nähtävissä koettavissa. Työssäni kohtaan sen, että kehot muuttuvat ja siten mieli muuttuu. Kehon muutoksesta kertoo usein lause; olo on vapautunut, olo on jotenkin muuttunut kevyemmäksi. Se kertoo juuri siitä, että jokin kuormittavista asioista  on purkautunut. Se mikä se oli, ei välttämättä avaudu hetkessä. Joskus käy niinkin, että havahtuminen tulee lauseena, nyt minä muistan!

Suhde itseesi on ensimmäinen  ja viimeinen suhteesi. Sen vuoksi on hyvä elää itsensä kanssa mahdollisimman tuntevaa vuorovaikutusta!

Lue lisää, löydät myös muutaman visualisointiharjoituksen Karitan tekstistä.https://hidastaelamaa.fi/2015/02/miten-opin-olemaan

Kuva: Palutumiskoulupro/Ulla

FD60650F-97B0-4CBE-854A-1664FC98BDA6.jpeg-itselleni-sellainen-aiti/





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sisäinen lapsi, kiintymyssuhde, turvallisuus, keho mieli, palautuminen

Turvallisuuden kehä vai pelon ilmapiiri. Osa 2.

Tiistai 19.1.2021 - Ulla

Turvallisuus.jpeg

Osa 2.
Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle. Kirjoitus on omaa pohdintaa, ei tieteellistä faktaa. Kirjoitukseen vaikuttaa poikeuksetta elämän aikana luettu tieto, koettu, kuunneltu ja nähty ihmisen elämä.

Kaikki on hyvin, vai onko?

Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatiaan oppinut lapsi kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila. Näin meidän kaikkien onneksi tapahtuu hyvin usein ja elämä kulkee eteenpäin. Elämässä kohdataan tältä pohjalta hyviä asioita ja vaikeita asioista, ja molemmista selvitään oikein  hyvin.


Tarkastelua

Maailmaa ja elämänmenoa seuratessa ja kuunnellessa, kuinka hyvin se tässä ympäristössä toteutuu? Kuinka usein se onkaan mennyt seuraavalla tavalla? Lapsi kasvaa, aloittaa koulun ja sitoutuu uuteen laumaansa. Laumalla on johtaja tai useampia lauman sisäisiä pikkujohtajia. Miten monella lapsella onkaan turvattomuuden tila elämänsä ohjenuorana.  Turvattomuuden vuoksihan sitten puolustaudutaan. Puolustaminen tapahtuu mallin tai opittujen keinojen mukaisesti. Käänteisesti sitten opitusta  pelon ilmapiirin luomisesta on tullut oma turva. Lauman turvattomien pikkujohtajien itsensä ilmaisemisen  muoto on sitten toisten vähättely, ingooraaminen tai fyysisen turvattomuuden tilan luominen. Tai sitten tässä vaiheessa vielä tiedostamaton vallan käyttö. Pelon ilmapiirissä kasvaa myös alistuvia ja miellyttämiseen sitoutuneita lapsia. Näiden mainittujen lapsuuden mallien kohdatessa voimme vain arvailla tapahtumien kulkua. Opin tiellä ei vallitsekkaan oppimisen ilo ja turva, vaan pelon ilmapiiri. 

Aikuinen ja työelämä

Kaiken ollessa hyvin, turvallisuuden, kasvamisen ja kehittymisen ilmapiiri vallitsee. Empatian kautta kohtaava aikuinen ihminen  kohtelee hyvin toista ihmistä. Turvallisuus on vallitseva tila työpaikoilla, perheessä ja muissakin toimintaympäristöissä vallitseva tila. ihmisellä on kyky nähdä asioita muustakin, kuin omasta näkökulmastaan. Meneekö se näin, vai onko seuraava monen todellisuutta?

Elämme koettujen oppien pohjalta.  Kohtaamme uuden ympäristömme jossain vaiheessa elämää, ja seurauksena on opiskelu- ja työlaumamme kanssa toimiminen. Elämä on kulkenut uomassaan, mahdollinen perhe on rakentunut tai valintana on ollut itsenäinen elämä. Tarve turvallisuuteen on olemassa, mutta sen ylläpitäminen vaatii yhä enemmän voimia. Ympäristön kautta rakennettu turva ei kestä, kun sisin voi huonosti. Sisällä on pelon ilmapiiri, turvan puuttuessa.

Ulkoisesti rakennettu turvallisuuden kehä murtuu. Seurauksen on jatkuvaa toimintaa, kiireettä, stressiä ja jaksamisen vaikeutta. Ihminen saattaa ruokkia tätä toimintaa muiden kanssa ja lopulta puhe on pelkkää kuormittuneen ihmisen puhetta, kunnes kehon tai mielen sairastuminen tapahtuu. Aivot kuuntelevat, keho reagoi tähän puheeseen ja pelon ilmapiiri on jälleen hereillä.  Elimistö ilmoittaa oireilla, kivuilla, säryillä ja unettomuudella huonosta olostaan. Selittämättömät tuntemukset vilahtelevat ja rakennettu turvallisuus järkkyy.

Samassa työlaumassa on ehkä muitakin samoin oireilevia. Pelon ilmapiiri tulee yhä näkyvämmäksi. Suorittaminen ja puskemisen  tai luovuttavan ja miellyttäjän malli, sekä niiden syntymisen juuret alkavat näyttäytyä. Se näyttäytyy myös perhe ja yksityiselämässä.

Pelon ilmapiirin lisääntyessä hyvinvointi katoaa samaa vauhtia. Vielä jollain keinolla pyritään säilyttämään rakennettu  turvallisuuden ilmapiiri. Puretaan  sisäistä painetta itseä rankaisevaan liikkumiseen, lukuisiin harrastuksiin, lomamatkoihin, vaihtuviin ihmissuhteisiin, jopa nautintoaineisiin. Muitakin malleja on, nämä ehkä vielä helpoimmasta päästä.  Jäytävä sisäinen  tunne nousee kuitenkin pintaan.

Nämä uuvahtamisen tai puskemisen kohdat ovat paikkoja, joissa on mahdollisuus tarkastella omaa elämää ja sen rakentumista. Väistämättä meillä jokaisella on jotain tai jokin asia joka järisyttää omia rakenteita. Pelon ilmapiirin murtamiseen tarvitaan uskallusta. Uskallusta tarkastella elämänsä rakentumista.  Turvan tunne palautuu vähentämällä pelkoa aiheuttavia asioita. Siis tässä kohdassa on kohdattavaomia muistoja, täyttymättömiä tarpeita  ja sitä tunne-energiaa, jota on itseensä ja soluihinsa näiden tapahtumien myötä varastoinut. Tunteet ovat se asia, joka meissä on tuskallisin kohdattava. Sen tunnistaminen, että omien valintojen tekeminen on tapahtunut hyvin varhaisilla ajatusmalleilla. On rakentunut vääränlainen pystyvyyden tai epäonnistumisen malli. On rakentunut malli, jolla miellytetään selvitäkseen. Silloin, kun nämä rakenteet pettävät ollaan tekemisissä pelon ilmapiirin kanssa. Kuinka rauhoittaa itsensä? Kuinka saa aidon turvallisuuden kehän? 

Kuinka voit, sisäinen lapsi?

Alastomuus omille tunteille on mahdollisuus. Näkeminen miten ja mikä ne rakenteet on aikaansaanut. Tarkastelemalla niitä tämän hetken aikuisen näkökulmasta, ei lapsen. Antamalla tukea sille lapselle, joka on ne joutunut kokemaan. Vuosikymmeniä on puhuttu sisäisestä maailmasta, ns. sisäisestä lapsuudestamme. Nykytieteen mukaan voidaan pohtia ihmisen varhaisen vuorovaikutuksen vaikutuksia. Ovatko monet pahoinvoinnit malleja varhaisilta ajoilta, eikä niinkään sairauksia? Onko tapa toimia ollutkin taito selvitä aiemmista hetkistä ja nyt nämä mallit luovatkin vääränlaista turvaa. Aikuinen ihminen ajattelee ja tunnistaa tunteitaan monimuotoisemmin kuin lapsi. Usein vain on niin, että tässä päivässä aikuinen käyttäytyy kuin lapsi, joka on jäänyt turvaa vaille. Valitsetko edelleen vanhan pelon ilmapiirin vai kurkotatko kohti turvaa?

Lopuksi

Olen aikoinaan ohjannut yli kymmenen vuoden ajan  sisäisen lapsen tai toisella nimellä sisäisen kohtaamisen ryhmiä. Tietysti kehon tasolta lähtevinä. Niissä jokaisessa on löytynyt oivalluksia, luottamusta elämään, kuplivaa iloa, turvallisuutta, kohtaamisia itsensä kanssa ja ennenkaikkea uskoa. Uskoa siitä, että Elämä on hyvä! 
Se luo itselle turvallisuuden kehän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turva, turvallisuus, vuorovaikutus, lapsuus, siäinen lapsi, kasvu

Turvallisuuden kehä vai pelon ilmapiiri? Osa 1.

Sunnuntai 3.1.2021 - Ulla



Turva46B4-836B-21786E4A3CBB.jpeg


Turvallisuuden kehä vai pelon ilmapiiri?



Osa 1.



Turva on tila, jota solumme kaipaavat. Se on siten myös hermosolujemme tarve. Ne tarvitsevat tasapainoa. Ei siis pelkkä kymmenes aivohermo ole ohjaksissa, vaan koko kehosi. Aivot kuuluvat kehoon, jos ihmettelit, ettei niitä erikseen mainittu.
Mietitkö koskaan, kuinka voisit tässä päivässä valita elämääsi tasapainoa? Tarkoittaa tietysti, että olet saanut tarpeeksesi epätasapainosta, pelosta.
On suostuttava katsomaan elämää hieman pintaa syvemmältä. Ei pelkästään solujen ja hermoston anatomian ja fysiologian  toiminnan kautta,  vaan monimuotosena palautumisen kokonaisuutena. Monimuotoisuuteen liittyy oma tunneympäristö ja elinympäristö. Uskallatko kurkistaa vai aktivoituuko pelkosi?

Alhaalta ylös ja syvältä kohti pintaa



Elimistömme reagoi hermoston kautta alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Nykytiedon  mukaan  alhaata ylös tuleva tieto on myös laajempaa. Tämän tiedonannon varassa olemme toiminnamme puitteissa elämämme alusta lähtien. Elimistön tärkein tarve on olla hengissä, hamuta ruokaa, etsiä ruokaa ja olla turvassa tätä tehdessä. Hyvin alkukantaisia toimintaa. Huomaat sen ehkä vieläkin, kun olet yksin liikkeellä vaikkapa ravintolassa. On siis nälkä, etsit jopa hajun perusteella ravintoa, tavoitat silmien avulla ravintoa, joka tyynnyttää tarpeita. Sitten etsit paikan, jossa istut ja ruokailet. Haetko turvalllista seinustaa selän taakse, varmistatko sen, että pääset sinne ja sieltä pois mahdollisimman helposti. Varmistako, että sinulla on riittäävästi tilaa ympärillä? Kiinnitätkö huomioita meluisiin ihmisiin ja mielelläsi välttelet heitä. Samoin välttelet uhkaa, joka saattaa huokua jonkin ihmisen ympäriltä. Tämä on automaatio, joka käynnistyy suurella osalla ihmisiä. 
”Varmistat turvallisuuden kehän itsellesi ja välttelet pelon ilmapiiriä”.


Lapsuuuden leikkikehää



Palataan alkuun. Toivottavasti meistä jokaisella on ollut mahdollisuus lapsuuden turvallisuuteen. Vaikka näin olisikin ollut, niin lapsuudessa monet asiat ovat turvattomuuden toistuvia  kokemuksista. Syntyy pelon ilmapiiri. Otetaan esimerksi sairaus, riippuvuus tai mikä tahansa mieleesi juolahtaa.  Tunnistat ehkä omasta historiastasi jotain tähän viittaavaa. Tapahtuma, joka olemassaolollaan luo pelkoa ja epävarmuutta, jota lapsen  mieli ei pysty käsittelemään. Pelon ilmapiiri syntyy ja se alkaa elämään kehollista elämää pienessä ihmisessä. Turvallisuuden kehä voi olla olemassa, mutta pelon asetelma on saanut jalansijan hermoston tasolla. Myöhemmin siitä muodostuu malli ja rutiini, jota toiminta- ja käyttäytymismalliksikin kutsutaan. On syntynyt pystyvä ja suorittava tekijä tai luovuttava hävijäjä. Näistä seuraa se, etä  ”Varmistat turvallisuuden kehän ja välttelet pelon ilmapiiriä”.

Haluatko lukea lisää? Jatkan, kunhan pohdinta siirtyy sanoiksi.

Jatkuu....

Kayttaytymismalli.jpeg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turva, toiminta, palautuminen, pelko, turvallisuus

Tarvitsevuus

Keskiviikko 2.12.2020 - Ulla

Mina_raevitsen

 

Koulutusviikonlopuissa kohtaan usein tarvitsevuutta. Oma tarvitsevuus selviää vain itseään kuulemalla, tutkimalla ja ymmärtämällä. Omat tarpeet saattavat olla juuri niitä, jotka eivät ole täyttyneet. Vaikka olisi aikoinaan anonut, kukaan ei ole kuullut. Kysymyksessä voi olla turva, syli, luottamus, kosketus, sanat, ihan mitä vaan. Yllättää tai ei, tämä kaikki on varastoituna myös kehoon. 

Kehoon suljettu tarve


Omat vanhat mallit olla tarvitsematta, voivat olla niin syvään juurtuneita, että niiden tunnistamisessa tarvitaan toisen apua. Vanhat mallit saattavat olla kiltteyttä, johon tunnet tukehtuvasi. Mallit voivat olla myös riidan malleja ja ilman kuumaa tai kylmää sotaa et tunne elävästi. Mallit voivat olla auttamisen ja uhrautumisen tapaa jokaisessa ihmissuhteessasi. Pohditaankin seuraavaksi näitä edellä mainittuja tapoja, jotka voivat hyvinkin sulkea pois omia tarpeitasi.

Kiltteydellä saatat olla peittänyt oman tarpeesi rajata, sanoa EI, kiukutella ja osoittaa mielipahaa. Saatat olla juuri se, joka on kiltteydellä suojellut toista tai toisia. Jossain vaiheessa huomaat, että voit huonosti ja kehosi oireilee jännityksellä ja pitää/ täytyy tunteilla.
Sitten mallisi saattaa olla riitelyn tarvetta. Olet ehkä joskus saanut huomion ainoastaan tällä käyttäytymisellä. Arkesi on sotatilassa olemista. Todellinen tarpeesi saattaa ollakin  myötätuntoisen huomion, kosketuksen ja kohtaamisen tarve. Mallisi auttaa, miellyttää  ja uhrautua saattaa ollakin oman tarpeesi täyttymättömyyttä. Annat toiselle juuri sen, mitä itse kipeimmin kaipaat.

Mielen suoja

Meidän mielemme on se este, joka turvatakseen vallitsevan tilan,  pyrkii välttämään muistojen (siten myös tarpeiden) kohtaamista, myös kehollisesti. Silloin turvaudutaan järkeistämiseen, selittelyyn, puolustautumiseen ja sokeudutaan sanojen maailmaan.  Joskus on hyvä jättää sanat ja vain kokea. Sitä kutsutaan kokemukselliseksi vuorovaikutukseksi itsensä ja kehonsa kanssa. Sitä voidaan kutsua myös kehon kautta tuntemiseksi.  (Kehotuntoisuus) Lainaan tähän kohtaan loivasti tulkiten  W. Reichiä. ”Hyvin usein ihmisen toiminnassa näyttäytyy selittäminen ja tarinointi, joka on ristiriidassa kehon viestinnän kanssa. On miltei mahdotonta päästä yhteyteen itsen kanssa, jos keho ei ole osallisena tapahtumissa. Pelkkä puhe ei aina avaa mieltä, ainakaan se ei avaa hengitystä, kehoa, jännitysrakennelmia, ääntä tai liikettä.” (teoksesta Luonneanalyysi).

Tässä on yksi syy siihen, miksi Palautumisohjelmat ovat syntyneet. Ne ovat lupaa tuntea, purkaa  ja kokea kehoaan; hengityksessä, segmenttien purkamisessa, liikkeessä ja uskaltaessaan myös omalla  äänellä. Kehotyöskentely avaa ihmiselle itselleen olemisen kokonaisuutta. Se voi kohdallasi olla juuri Palautumisohjelmien malli, joka toteuttaa sen pehmeästi houkutellen. Siten mieli pysyy mukana ja turvallisuus itsen kohtaamisessa toteutuu. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tarve, turvallisuus, palautuminen